Ilmaiset hautajaiset – lahjoita ruumiisi tieteelle

pidä hautajaiset ilmaiseksi

Penninvenyttäjää saattaa motivoida se, että hän pystyy säästämillään rahoilla ja sijoittamallaan omaisuudella turvaamaan jälkeensä jäävien toimeentulon.

Tässä artikkelissa kerron, miten hautajaiset voi saada ilmaiseksi (jolloin perittävää on enemmän).

Samalla tämä artikkeli vastaa siihen, miten voi tehdä ruumiin lahjoituksen tieteelle, sillä juuri tällä tavalla saa sitten aikanaan ilmaiset hautajaiset.

Ruumiin lahjoittamista seuraa hautaaminen yliopiston piikkiin

Kun testamenttaat ruumiisi tieteelle, ei perikunnan tarvitse maksaa hautajaisia, sillä ne hoidetaan aikanaan yliopiston toimesta.

Muistojuhlakaan ei ole tällöin pakollinen.

Eihän se muutenkaan ole pakollinen, mutta suku nyt yleensä odottaa saavansa ainakin kahvit siunaustilaisuuden ja hautaanlaskun/krematorioon lähettämisen päätteeksi.

Tieteelle ruumiinsa testamentannut vainaja saa uskontokuntansa mukaisen siunauksen jo sairaalaan kappelissa, minkä jälkeen hänet viedään pakastettavaksi tai balsamoitavaksi.

Papin siunausta vaille ei siis tarvitse jäädä.

Omaiset voivat käydä tämän jälkeen vaikka kahvilla sairaalan kanttiinissa, ja kuittia vastaan kahvituksen voi vähentää perintöverotuksessa.

Kun ruumis on aika hävittää, tuhkaus toimitetaan yliopiston kustantamana, ja tuhkat haudataan jollekin evankelis-luterilaiselle hautausmaalle.

Esimerkiksi Itä-Suomen yliopistolle lahjoitetut ruumiit haudataan Kuopion evankelisluterilaisten seurakuntien hautausmaahan.

Omaiset voivat haudata tuhkat muuallekin, mutta silloin heidän tulee maksaa uurnan kuljettamisesta.

Lisäksi heidän on maksettava hautapaikan lunastamisesta.

Vaihtoehtoisesti he voivat ripotella tuhkat veteen tai metsään, mikä ei maksa mitään.

Tuhkien heittäminen mereen

Vesistöhautaamiseen tarvitaan vesialueen omistajan tai haltijan lupa.

Joissain kaupungeissa on kuitenkin vesialueita, joihin saa ripotella tuhkat ilman erillisen luvan anomista.

Helsingissä tällainen paikka on Abrahaminluodolla, Tampereella puolestaan Näsijärvellä.

Tuhkat eivät saastuta vesistöä tai aiheuta rantojen rehevöitymistä.

Tuhkien ripotteleminen maahan

Tuhkat voidaan ripotella myös metsään tai muulle maa-alueelle, kunhan siihen on maa-alueen omistajan tai haltijan (mieluiten kirjallinen) suostumus.

Aluehallintovirastolta ei tarvitse hakea lupaa, kunhan paikalle ei pystytetä hautamuistomerkkiä tai muuta merkkiä haudasta.

Ruumiin testamenttaaminen tieteelle: miten se tapahtuu käytännössä?

test alt text

Et voi välttyä sukulaisen hautajaiskustannuksilta ja hautajaisten suunnittelemiseen liittyvältä vaivannäöltä lähettämällä hänen ruumiinsa pilkottavaksi patologian laitokselle.

Vainajan on pitänyt itse testamentata ruumiinsa tieteelle.

Testamentin allekirjoitushetkellä paikalla on oltava ainakin kaksi todistajaa, jotka todistavat, että henkilö on paikalla vapaasta tahdostaan.

Lisäksi testamentti on pitänyt toimittaa yliopistolle ennen kuolemaa, joten tällaisia testamentteja ei voi (eikä pidä) väärentää.

Ymmärrettävästi asian ottaminen puheeksi sukulaisen tai muun läheisen kanssa on vaikeaa.

Suomessa on henkilöitä, joille olisi kauhistus kuulla joutuvansa tuhkattavaksi – saati, että ruumis olisi ensin lääkäriopiskelijoiden käänneltävänä ja väänneltävänä!

Ennen vanhaan ihmiset saattoivat suunnitella tulevat hautajaisensa hyvinkin pikkutarkasti, ja valmistaa itse itselleen arkun ja arkkuvaatteetkin.

Vainajan viimeistä tahtoa on kunnioitettava, vaikka arkkuhautaus olisikin kalliimpi.

Ruumiinluovutustestametti

Ruumiinluovutustestamentteja ei jaella kirjastoissa ja muissa yleisissä tiloissa samaan tapaan kuin aikoinaan elinluovutuskortteja.

Jokaisen, joka haluaa lahjoittaa ruumiinsa tieteelle, on otettava itse yhteyttä lähimpään yliopistoon, missä on lääketieteellinen tiedekunta.

Ne sijaitsevat Turussa, Helsingissä, Kuopiossa ja Tampereella.

Yliopiston verkkosivuilta tai neuvonnasta löytyvät ohjeet siitä, minne ruumiinluovutusasiakirja on toimitettava.

Jos ruumiinluovutustestamentin tekijä muuttaa testamentin teon jälkeen, on testamentin saaneen anatomian osaston mahdollista ohjata testamentin toimeenpano vainajan kuolinpaikkaa lähimpänä olevalle anatomian osastolle.

Testamentin toista kappeletta kannattaa säilyttää kotona siten, että perikunta varmasti löytää sen.

Tieto pitäisi kuitenkin saada perille hyvin nopeasti, tai vainaja ei enää sovi opetuskäyttöön.

Esimerkiksi Tampereella vainajasta halutaan ensin ottaa verinäytteet, joten vainaja on saatava yliopistolle alle kahdessa vuorokaudessa.

Siunaus voidaan tehdä pakastamisen jälkeen; sillä ei ole kiirettä.

Paras vaihtoehto testamentista tiedottamiseen on kirjautua omilla pankkitunnuksilla Omakantaan ja merkitä sinne haluavansa lahjoittaa ruumiinsa tieteelle. Tämä ilmoitus ei kuitenkaan korvaa ruumiinluovutustestamenttia.

Omakanta on kaikkien suomalaisten terveydenhuollon yksiköiden käytössä, ja sieltä tieto välittyy tarpeellisiin kohteisiin kuolemantapauksen yhteydessä.

Omakannassa voi ruksia myös elinluovutustahdon ja ilmaista hoitotahtonsa esimerkiksi elvytyskiellon suhteen.

Elinluovutus ja ruumiinluovutus ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.

Aina ruumista ei voida ottaa vastaan yliopiston lääketieteen laitokselle.

Esimerkiksi silloin, jos vainajalle on tehty ruumiinavaus, ruumista ei voida ottaa tieteellisiin tarkoituksiin. Elinluovutus on kuitenkin mahdollinen.

Silloinkaan ruumista ei voida ottaa vastaan yliopistolla, jos vainajalla on ollut jokin tarttuva sairaus – esimerkiksi hepatiitti tai HIV.

Myös eräät infektiot, juuri ennen kuolemaa tehdyt leikkaukset tai vaikea kuihtuminen kumoavat testamentin.

Ikä tai koko eivät ole esteitä, vaan kaikenlaisia vainajia tarvitaan.

Suku tai puoliso ei voi kieltää ruumiinluovutusta.

Ruumiinluovutustestamentti on yhtä sitova kuin kaikki muutkin testamentit.

HIC LOCVS EST UBI MORS GAUDET SVCCVRRERE VITAE

test alt text

Vainajia tarvitaan lääketieteen laitoksilla, sillä lääketieteen traditioon ja lääkärin ammattiin kuuluu osata toimia vainajien kanssa.

Kuoleman ja vainajan kohtaaminen ei ole meille suomalaisille itsestäänselvää.

Lisäksi aitoa ruumista tutkimalla saadaan aivan erilaista kokemustietoa kuin esimerkiksi muovisia ruumiinosia analysoimalla.

Anatomian osaston makroanatomian opetukselle täysin välttämätön vainajiendissektiotoiminta on mahdollista vain, jos yliopisto saa riittävästi vainajia opetustarkoitukseen.

Sanotaankin, että kaikkein arvokkainta, mitä testamentin kautta voi antaa, on antaa oman ruumiinsa lääketieteen opetukseen.

”HIC LOCVS EST UBI MORS GAUDET SVCCVRRERE VITAE” tarkoittaa suomeksi: ”Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee opettaessaan elämää”.

Tämä teksti lukee monen yliopiston anatomian laitoksen dissektiosalin oven yläpuolella – myös Helsingissä 1928–2001 toimineessa anatamian laitoksessa.

Latinankielisen tekstin tehtävä on ollut oikeuttaa ruumiiden käyttö lääketieteen opetuksessa ja sairauksien tutkimuksessa.

Vainajien tutkimusta eli dissektiotoimintaa pidetään kaikessa pelottavuudessaan, kammottavuudessaan ja opettavaisuudessaan jopa opiskelijoiden siirtymärituaalina, mikä on välttämätöntä suorittaa päästäkseen osaksi lääkärien ammattikuntaa.

Ilmaiset hautajaiset säästävät tuhansia euroja

test alt text

Kun testamenttaat ruumiisi tieteelle, hoitaa yliopisto ruumiisi tuhkauksen ja hautaamisen.

Kerroin edellä siitä, miten ruumis voidaan testamentata tieteelle.

Nyt kerron, mitä hautajaiset maksavat – eli kuinka paljon ilmaiset hautajaiset säästävät rahaa.

Hautajaiset voivat maksaa kymppitonnin

Hautaaminen ei ole halpaa, sillä hautajaisista räpsähtää helposti 10 000 euron lasku.

Tähän päälle tulevat vielä hautajaistarjoilut ja lakimiehen palkkiot perunkirjoituksen ja pesän jakamisen tekemisestä (ellei tee perunkirjoitusta itse).

Hautajaiskulut maksetaan kuolinpesän rahoista ennen perinnönjakoa.

Jos vainaja on ollut täysin varaton eikä saa viimeisimmältä työnantajaltaan tai ammattiliitostaan hautausavustusta, on hyvän tavan mukaista, että lähisukulaiset maksavat hautajaiset.

Hautajaisten järjestämiseen voi hakea harkinnanvaraista toimeentulotukea, jos on vähävarainen.

Mikäli sukulaiset eivät halua tai pysty hautajaisia järjestämään tai sukulaisia ei ole, hoitaa kunnan sosiaalitoimi hautajaisten järjestämisen.

Selvitykseni mukaan hautajaisiin ja hautapaikkaan liittyvistä kustannuksista on vaikea selvitä alle 6700 euron.

Alta näet tarkempaa tietoa siitä, miten hautauksen kulut muodostuvat.

1. Arkku tai uurna

Arkku maksaa edullisimmillaan noin 350 euroa ja kalleimmillaan jopa 3500–4000 euroa.

Arkkua tarvitaan silloinkin, kun vainaja on tarkoitus tuhkata. Ruumis viedään nimittäin krematorioon edullisessa pahvi- tms. arkussa.

Tuhkat haudataan uurnassa, mikä maksaa 50–1000 euroa.

-> Esimerkkilaskelma: Arkun hinta 400 euroa

2. Vainajan pukeminen ja arkkuun laittaminen

Vainajan pukeminen ja arkkuun laittaminen maksaa yleensä kolmisensataa euroa.

Omien vaatteiden pukeminen maksaa enemmän (esim. 50 €) kuin hautaustoimiston myymien puuvillaisten tai pellavaisten (noin 25-35 €) hautausvaatteiden käyttö.

-> Esimerkkilaskelma: Vainajan pukeminen ja arkkuun laittaminen 300 euroa

3. Vainajan kuljettaminen

Vainajan kuljetuskustannuksiin ja apumiehen palkkaan menee pääkaupunkiseudullakin helposti 200 euroa.

Mitä pidemmät matkat, sitä enemmän kustannuksia syntyy.

-> Esimerkkilaskelma: Vainajan kuljettaminen 200 euroa

4. Tuhkaus

Tuhkaus maksaa Uudellamaalla noin 150–370 euroa.

-> Esimerkkilaskelma: Tuhkaus 150 euroa

5. Hautapaikka

Hautapaikan hinta on Kirkkohallituksen suosituksen mukaan 200 euroa, mutta paikkakuntaisia vaihteluja on.

Hauta otetaan uudelleen käyttöön aikaisintaan 25 vuoden päästä.

Muuttotappiopaikkakunnilla voi odottaa saavansa 50-100 vuoden hautapaikan.

-> Esimerkkilaskelma: Hautapaikka 25 vuodeksi 200 euroa

6. Hautapaikan valmistelu

Haudan avaaminen ja peittäminen maksaa noin 150 euroa.

Vaikka omaiset lapioisivat haudan umpeen, voidaan peittämisestä veloittaa.

Jos vainaja ei kuulunut kirkkoon esimerkiksi oppierojen takia, voidaan myös siunaustilaisuuteen tarvittavan kappelin tai kirkon käyttämisestä periä vuokraa.

-> Esimerkkilaskelma: Hautapaikan valmistelu 150 euroa

7. Hautapaikan hoito

Haudan hoitaminen maksaa noin sata euroa vuodessa.

Jos hautapaikkaa ei pääse hoitamaan itse eikä maksa seurakunnalle sen hoitamisesta, hautapaikka ”takavarikoidaan”.

-> Esimerkkilaskelma: Haudan hoitaminen 25 vuoden ajan 2500 euroa

8. Hautakivi

Hautakivi maksaa edullisimmillaankin 500 euroa. Lisäksi tulee maksaa kiven kuljetus- ja pystytyskulut.

Uurnahaudalle tuleva kivi maksaa yleensä hieman vähemmän.

Muistolehdossa ei käytetä omaa muistomerkkiä vaan yhteismuistomerkkiin tulevaa nimilaattaa. Nimilaatan hinta voi sisältyä uurnan hautaushintaan.

-> Esimerkkilaskelma: Hautakivi 500 euroa

9. Muistojuhla

Vaikkapa seurakuntasalin vuokra muistojuhlaa varten voi olla esimerkiksi 100 euroa.

Pöytäliinojen pesulakulut kasvattavat hintaa arviolta 120 eurolla.

Pitopalvelu 50 hengen muistojuhlaan on halvimmillaankin pari tonnia.

-> Esimerkkilaskelma: Muistojuhla 2220 euroa

10. Kukkalaitteet ym. koristeet

Hautauspalvelut tekevät lisämyyntiä arkun koristeeksi tulevilla kukkalaitteilla, kutsukorteilla ja käsiohjelmilla.

Nämä voivat lisätä 50 hengen hautajaiskuluja esimerkiksi noin 225 eurolla.

-> Esimerkkilaskelma: Kukkakaupan lasku 225 euroa

Yhteenlaskun lopputulos: Suhteellisen edulliset hautajaiset maksavat arviolta 6675 € (arkkuhautaus) tai 3395 € (uurnahautaus).

Loppusanat

Jos lahjoitat ruumiisi tieteelle, teet palveluksen lääketieteelle ja etenkin lääketieteen opiskelijoille. Samalla saat ilmaiset hautajaiset.

Hautajaisten ja muistotilaisuuden järjestäminen on kallista. Rahaa kuluu kokemuksieni ja selvitysteni perusteella vähintäänkin noin 6700 euroa, jos kyseessä on arkkuhautaus. Uurnahautaus on usein edullisempi.

Olen itse jo vuosia sitten lahjoittanut ruumiini lääketieteelle, sillä toivon sen hävittämisestä koituvan mahdollisimman vähän vaivaa ja kustannuksia jälkipolville.

On hienoa, että saatan saada tomumajalleni ilmaiset hautajaiset ja samalla palvella osaltani tulevia lääkärinalkuja.

Lue lisää aiheeseen liittyvää: