Tekstissä mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä
Nämä parhaat matkakirjat vievät sinut seikkailulle maailman ääriin.
Ota nämä matkailusta kertovat kirjat mukaan rannalle, hammaslääkäriin, junamatkalle tai vaikka takkatulen ääreen.
Sisältö
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Mia Kankimäen kirja Naiset, joita ajattelen öisin avaa mukaansa tempaavalla tavalla aihealuetta, mikä on jäänyt useimmille täysin tuntemattomaksi.
Kyse on naisista, jotka matkustelivat maailmalla yksin jo 1800-luvulla.
Lapsuuteni idoli Helinä Rautavaara matkusti yksin ympäri maailmaa jo 1950-luvulla, mutta hän ei kansainvälisesti ajatellen ollut mikään pioneeri.
Yllättävän monet naiset tekivät saa jo edellisellä vuosisadalla matkustellen yksinään mantereelta toiselle.
Mia Kankimäen kirjassa tutustutaan näihin seikkailijattariin, joista osa kuoli hyvin nuorina malariaan, lavantautiin tai muihin eksoottisiin tauteihin.
Naisen ei ollut soveliasta matkustaa 1800-luvulla yksin edes saman maan sisällä, saati maasta toiseen.
Nämä naiset onnistuivat kuitenkin mahdollistamaan lähtönsä esimerkiksi ”terveydellisin perustein”, ja heidän kirjoittamansa matkakirjat ja artikkelit poikivat sen verran rahaa, että ne mahdollistivat myös seuraavan matkan.
Alta löytyy esimerkkejä näistä seikkailijoista.
1. Isabella Bird
Isabella Bird (1831-1904) matkusti ”terveydellisin perustein” muun muassa Havaijilla.
Isabella Birdin teoksia:
- A Lady’s Life in Rocky Mountains (1879)
- The Hawaiian Archipelago. Six Months Among the Palm Groves, Coral Reefs, and Volcanoes of the Sandwich Islands (1875)
- Unbeaten Tracks in Japan. A Record of Travels in the Interior, Including Visits to the Aborogines of Yezo and the Shrines of Nikko and Ise (1880)
- A Photographic Journal of Travels Through China 1894 – 1896
2. Ida Pfeiffer
Ida Pfeiffer (1797-1858) kiersi maapallon kahteen kertaan.
Välillä piti pärjätä pummaamalla ja kiristämällä.
Tämä aikansa influensseri näet uhkasi kirjoittaa lehtiin ikävällä tavalla esimerkiksi kapteeneista, jotka eivät antaneet ilmaista laivakyytiä.
3. Nellie Bly
Nellie Bly (1864-1922) kiersi maailman 72 päivässä.
Tällä suorituksella hän voitti samaan aikaan maapalloa toiseen suuntaan kiertäneen, kilpailevan naisjournalistin.
Mukana Nelliellä oli pelkkä käsilaukku eli Nelliestä kannattaa ottaa mallia pelkillä käsimatkatavaroilla matkustamiseen.
Kirjavinkki: Nellie Bly: Around the World in Seventy-Two Days (1890)
4. Mary Kingsley
Mary Kingsley (1862-1900) keräsi akateemisia kasvi- ja eläinnäytteitä Länsi-Afrikassa.
Hän ei pelästynyt, vaikka majapaikan katosta roikkui pussillinen ihmisen ruumiinosia, tai vaikka hän joutui kiskomaan matoja kantajiensa säärihaavoista.
Myöhemmin tämä urhea nainen kuoli lavantautiin.
Sen ajan suositusten mukainen tupakan ja punaviinin nauttiminen ei pelastanut häntä taudilta.
Maryn jäännökset heitettiin Hyväntoivonniemeen hänen oman toivomuksensa mukaisesti.
Mary Kingsleyn teoksia:
- Travels in West Africa (Congo Francais, Corisco and Cameroons) (1897)
- West African Studies (1899)
5. Alexandra David-Néel
Alexandra David-Néel (1868-1969) ehti elää satavuotiaaksi ja viettää mitä mielenkiintoisimman elämän.
Hän kävi Intiassa jo vuonna 1890 ja asui siellä, kunnes rahat loppuivat.
Itämaisista uskonnoista ja feminismistä kiinnostunut Alexandra sai vuonna 1911 Ranskan opetusministeriöltä apurahan opiskellakseen Intiassa sanskritia.
1,5 vuoden matka venyi jopa 14 vuoden pituiseksi.
Aviomies lähetti toisinaan varovaisen kirjeen tiedustellakseen, koska vaimo on aikonut tulla kotiin, mutta Aleksandra oli liian kiireinen palatakseen.
Hän asui yli vuoden luolassa, adoptoi munkin ja ylitti tämän kanssa luvattomasti Tiibetin kuningaskunnan rajan.
Sieltä heidät karkotettiin, mutta ensimmäinen maailmansota oli ehtinyt puhjeta katkaisten matkustajalaivaliikenteen Eurooppaan.
Aikaa tappaakseen Aleksandra käväisi Japanissa, ja päätti siellä yrittää Kiinan kautta uudestaan Tiibetiin paikalliseksi naiseksi naamioituneena.
Suunnitelma onnistui. Äiti ja poika viettivät Lhasassa kaksi kuukautta.
Välillä he viettivät aikaa Ranskassakin.
Aleksandra palasi Kiinaan myöhemmin viettääkseen vielä useita vuosia luostarissa. Tällä kertaa kotiinpaluuta viivytti toinen maailmansota.
Lopuksi
Muita Kankimäen uniin ilmestyviä naispuoleisia tutkimusmatkailijoita ja seikkailjattaria ovat muun muassa Karen Blixen (1885-1962) (joka tunnetaan kirjoista Afrikasta) ja barokin ajan taidemaalari Artemisia Gentileschi (1593-n. 1654).
Kankimäki kertoo omaperäisellä tyylillään heidän elämäkertansa.
Lisäksi hän matkustaa näiden naisten jalanjäljissä niin Keniassa, Italiassa kuin Japanissakin.
Aseta riippumatto valmiiksi ja lähde kirjan siivittämälle seikkailulle!
Alta löydät otteen kirjasta Naiset, joita ajattelen öisin. Siinä Kankimäki kuvaa tuntemuksiaan saapuessaan Keniaan:
Ote kirjasta Naiset, joita ajattelen öisin
*Klikkaa tästä ja kuuntele kirja BookBeat-palvelussa
Paulo Coelho: Hippi
Paulo Coelhon Hippi-kirja tarttui mukaan Frankfurtin lentokentältä matkalla Kolumbiaan.
Matkan jälkeen pokkari päätyi vahingossa pyykinpesukoneeseen.
Edes vesipesu 60 asteessa ei riittänyt pilaamaan kirjaa.
Hippi on matkakertomus ja tarina erikoislaatuisesta rakkaudesta nuoren Paulon ja hollantilaisen Karlan välillä.
Ata löytyy ote kirjasta Hippi (englanniksi):
Kirjassa Paulo lähtee Eurooppaan, mutta päätyy heti alussa tavanneensa naisen kanssa bussiin, mikä on matkalla Nepaliin.
Bussissa on kirjava joukko hippiaatteen kannattajia, joiden tavoite on päästä Katmanduun.
Vuosi on 1970, ja matkaopas Europe on 5 Dollars a Day.
Joukkio ei kohtaa pelkkää vieraanvaraisuutta matkatessaan Euroopan halki.
Lisäksi bussissa tai paljaalla maalla nukkuvien, muroannoksilla elävien matkakumppanien välille syntyy matkan aikana jännitteitä.
Kirjaa pidetään Paulo Coelhon omaelämäkerrallisimpana teoksena.
Kirja näet sisältää enemmän tietoa nuoren Paulon elämästä Etelä-Amerikassa ja Euroopassa kuin vaikkapa Pyhiinvaellus.
Hippi-kirja löytyy ilmaisena äänikirjana BookBeatista.
*Klikkaa tästä ja kuuntele Hippi BookBeat-palvelussa
Richard Halliburton: Ruhtinaallinen retki romantiikan maille
Olen lapsesta asti rakastanut Richard Halliburtonin kirjaa Ruhtinaallinen retki romantiikan maille.
Tällaiset kirjat pitäisi kieltää lailla, niin suuren matkakuumeen ne voivat nuoreen sieluun nostattaa.
Sain kirjan käsiini jo ala-asteaikoina. Siitä lähtien olen halunnut käydä likipitäen jokaisessa kirjassa mainitussa kohteessa.
Valmistuttuaan Princetonin yliopistosta vuonna 1921 Richard Halliburton lähti ensimmäiselle maailmanympärimatkalleen, mistä hänen ensimmäinen kirjansa kertoo.
Myöhemmin hän toimi kirjailijana ja lehtimiehenä, joka raportoi muun muassa Stalinin neuvostoliitosta.
Viimeinen seikkailu koitui hänen kuolemakseen, vaikka hän oli leikkinyt hengellään aikaisemminkin.
39-vuotias Halliburton nousi kiinalaisen rahtilaivan kyytiin Hongkongissa vuonna 1939.
Laiva tuhoutui taifuunissa, eikä Halliburtonin ruumista koskaan löydetty. Niinpä hänet julistettiin kuolleeksi vasta vuonna 1964.
Ruhtinaallinen retki romantiikan maille vei Halliburtonin muun muassa:
- Kiipeämään Matterhornille, Sveitsin ja Italian rajalla sijaitsevalle alppivuorelle (4478 m)
- Tapaamaan Andorran presidentin
- Hankkiutumaan vangiksi Gibraltarin vankilaan
- Yöpymään pyramidilla
- Tiikerijahtiin Intiassa (sekä yöksi Taj Mahaliin)
- Himalajalle; Ladakhiin, missä naisilla oli monta aviomiestä, missä lämpötilavaihtelut saman päivän sisällä voivat olla jopa 30 astetta ja missä joka kolmas mies oli munkki
- Samaan aikaan Ladakhissa vihittiin virkaansa uusi Skushok eli Buddhan pyhän aikalaisen inkarnaatio: juhlallisuuksien päätteeksi Halliburton väitti päässeessä saattelemaan tämän 4-vuotiaan pyhimyksen unten maille
- Tunkeutumaan salaa Afganistaniin
- Angkor Watiin Kambodžaan
- Paljasrintaisten naisten Balille, missä pidetyt kemut osoittautuivat ruumiinpolttajaisiksi: köyhien perheiden vainajat poltettiin samaan aikaan, jotta päästäisiin osallisiksi juhlatunnelmasta
- Ryöstetyksi merirosvojen toimesta Sui’anissa
- Seuraamaan Kiinan viimeisen keisarin häähumua: keisari oli syösty vallasta jo 1912, mutta poikakeisari sai elää valtion vankina yhdessä palatsin kolkassa
- Vladivostokiin tapaamaan ”suuria, vaaleaverisiä miehiä pörröisissä karvalakeissa, pitkävartisissa saappaissa, nahkatakeissa ja leuassa tuuhea parta, josta riippui jääpuikkoja”
- Kiipeämään Japanin Fuji-vuorelle
Ja kaikki tämä viikonloppuretkellä kaverin luo, kuten hän oli vanhemmilleen kertonut lähtiessään!
Kirjaa Ruhtinaallinen retki romantiikan maille voi etsiä kirjastosta tai esimerkiksi käytettyjen kirjojen verkkokauppa *Finlandiakirjasta.
Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Oho.
Jo toinen kirja Kankimäeltä pääsi tähän artikkeliin, missä listaan mielestäni parhaat matkakirjat!
No, pidän kovasti hänen tyylistään.
Mia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin keskittyy Japaniin.
Mia matkustaa sinne noin 966–1017 eläneen hovinaisen Sei Shōnagonin perässä.
Sein päiväkirjamainen kirja listaa asioita sen ajan hovielämästä – muun muassa asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Niitä ovat Sein mukaan muun muassa se, kun pesee hiukset, laittautuu ja pukeutuu tuoksutettuihin viittoihin, vaikka kukaan ei olisi näkemässä.
Tuohon aikaan hiukset pestiin suhteellisen harvoin, joten asia sai varmasti olon tuntumaan raikkaammalta ja mukavammalta…
Tuon ajan hovielämä on mitä kiehtovinta myös tämän ajan ihmisen mielestä.
Kasvojen näyttäminen merkitsi ainutlaatuista, intiimiä läheisyyttä. Veli ei ehkä nähnyt koskaan siskonsa kasvoja, tai poika äitipuolensa.
Esimerkiksi seksin harrastaminen (pimeässä) oli paljon suotavampaa ja soveliaampaa kuin kasvojen näyttäminen tuolle miehelle.
Seksi mahdollisimman usein ja mahdollisimman monen eri naisen kanssa oli asia, mitä pidettiin miehelle erittäin terveellisenä.
Yläluokan pojat naitettiin jo 12-vuotiaina itseään vanhemmille tytöille, mitkä kuitenkin jäivät asumaan omaan kotiinsa. Vaimo muutti miehen kotiin vasta, kun poika kasvoi isoksi ja sai talonsa isännyyden.
Tässä vaiheessa aviomiehellä oli todennäköisesti jo liuta kakkosvaimoja, jalkavaimoja ja satunnaisia seuralaisia.
Kankimäen matkapäiväkirjan ja akateemisen tutkielman sekoituksesta voi lukea hykerryttäviä katkelmia vieraassa kulttuurissa elämisestä ja sinne sopeutumisesta.
Kirjan luettuasi tiedät muun muassa sen, miksi Japanissa myydään kaikkialla pieniä pyyhkeitä.
Niillä kuivataan kuumien kuukausien aikana valuvaa hikeä, ja niihin voi kuivata kädet julkisessa vessassa käytyään. Yöllä nukkuu paremmin, kun asettaa märän pyyhkeen otsalleen.
Uusia kokemuksia riittää – Mia muun muassa päätyy zazen-meditaatiotunnille.
Alla ote tästä kokemuksesta:
”[K]auhukseni huomaan, että munkki alkaa kiertää salia keppi kädessä ja pysähtyy lyömään sillä meditoijia. Ilmeisesti munkin tullessa kohdalle on kumarruttava syvään, ja sitten munkki läimäyttää kepillään kaksi kertaa istujan selkään. Lyönnin jälkeen on kiitettävä munkkia.
Lyönnistä kuuluva ääni on kova ja pelottava, kuulostaa siltä, että sen täytyy todella sattua. Pian tiedän, että kyllä se sattuukin, muttei niin paljon, ettei sitä huutamatta kestäisi.
[—] Lopulta nousemme jalat puuduksissa ja keppimunkki tarjoilee teetä ja keskustelee mukavia – oletan, sillä en tietenkään ymmärrä mitään.
Päätän kruunata päivän etsimällä vielä lähellä olevan Funaoka Onsenin, 1920-luvulta saakka toimineen korttelikylpylän eli sentōn, jota mainostetaan kaupungin parhaaksi. Matkalla etsin ruokapaikkaa ja osun pieneen luomuravintolaan.
Istun baaritiskille ja saan eteeni kuusi pientä kulhollista: höyrytettyä kanaa seesamkastikkeella, pikkelsiä, tofusalaattia, tummaa riisiä, misokeittoa sekä vielä jotain, mitä en tunnista. Kyseessä on yksi parhaita ikinä syömiäni aterioita, ja hinta on vaivaiset 1000 jeniä eli 10 euroa.
Kun vielä karistan päivän pölyt Funaoka Onsenin ulkoaltaassa (meinaan ilman silmälaseja mennä ensin karppilammikkoon, mutta luojan kiitos huomaan ajoissa), hierovassa sähköaltaassa sekä tuoksuvassa, tummavetisessä yrttialtaassa, olen hurmiossa.”
Huonomminkin voisi vuorotteluvapaansa viettää!
Tämä taitaa olla paras matkakirja kaikille Japanin-matkasta haaveileville?
*Klikkaa tästä ja kuuntele kirja BookBeat-palvelussa
Madventures: Kansainvälisen seikkailijan opas
Joko matkakuume iski?
Ota siinä tapauksessa käsiisi Madventuresin (Uusi) Kansainvälisen seikkailjan opas, mikä tarjoaa roppakaupalla inspiraatiota, vinkkejä matkalle ja vastauksen kaikkiin kysymyksiin, joita reppureissaajan mieleen saattaa juolahtaa.
Tästä kirjasta saat parhaat pakkaus- ynnä muut matkavinkit.
Lisäksi kirjassa on selviytymisoppaita sekä autiomaahan, viidakkoon että vuoristoon – sekä aasialaiseen kyykkyvessaan.
Kirja opettaa, miten matkustaa halvalla, ja sen, mihin kannattaa matkustaa ja miksi.
Luettuasi kirjan tiedät muun muassa sen, koska Japanissa pidetään penisfestivaalit.
Jos päädytkin maailman suurimpaan vesisotaan Thaimaassa, tiedät jo ennalta sen, miten riippumatto kiinnitetään kahden palmun väliin.
Kirjasta löydät myös 25 tapaa tuunata reissusi paremmaksi.
Matkan tuunausvinkkejä ovat muun muassa:
- Opettele paikallinen laulu
- Meditoi
- Vedä perseet paikallisten kanssa
- Matkusta junassa halvimmassa luokassa
Lisäksi opit hyödyllisiä fraaseja eri kielillä, kuten: ”häivy, pelle – osaan karatea!”.
Kirjaa voi etsiä kirjastosta tai käytettyjen kirjojen verkkokauppa *Finlandiakirjasta.
Yhteenveto
Nämä TOP 5 parasta matkakirjaa tarjoavat helpotusta matkakuumeeseen.
Ota kirja käteen ja lähde nojatuolimatkalle Aasiaan tai vaikkapa Afrikkaan.
Nämä matkailukirjat tarjovat inspiraatiota myös mielikuvitusmatkoihin.
Matkailusta kertovan kirjan voi kaikin mokomin ottaa mukaan myös reissuun.
Matkalaukkuun ei kuitenkaan mahdu kovin montaa kirjaa.
Kirjat lisäävät myös kodin tavaramäärää.
Onneksi monet tässäkin artikkelissa esitellyt kirjat saa myös äänikirjana esimerkiksi BookBeatilta.
Mitkä ovat sinun mielestäsi 5 parasta matkakirjaa?