Miksi lähimatkailu on POP?

Teksti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Matkailua lähellä

Tekisikö mieli lomalle, mutta haluaisit matkailla vastuullisesti ilman suuren hiilijalanjäljen jättämistä? Silloin kannattaa lähteä lomailemaan johonkin lähelle.

Se ei ole kuitenkaan ainoa hyvä syy, miksi kannattaisi harrastaa juuri lähimatkailua.

Moni loma saattaa jäädä tekemättä sen takia, että siihen ei yksinkertaisesti vain ole varaa.

Lähilomailu voi olla halvempaa kuin ulkomaille matkustaminen. Lähilomaan ei välttämättä tarvita edes halpaa lentoa, vaan perille pääsee mahdollisesti jopa bussilla tai junalla.

Kun seuraavan kerran mielesi tekee matkalle, ota selville, mitä kivoja matkakohteita löytyisikään oman kotisi läheltä. Silloin pääset matkalle halvalla ja nopeasti (ja luontokin kiittää).

Jos mieli tekee jäädä kohteeseen yöksi, mutta kallis hotelli ei houkuttele, edullisia Airbnb-majoituksia löytyy ympäri Suomen.

Yksi vaihtoehto on pakata mukaan riippumatto ja nukkua yöt ulkona tähtitaivaan alla.

Viisi syytä, miksi lähimatkailu on hyvä idea

Tässä viisi hyvää syytä siihen, että valitset kaukaisen kohteen sijaan jonkin paikan läheltäsi.

1. Pieni hiilijalanjälki: ei lentämistä

Lentäminen aiheuttaa eittämättä suuren hiilijalanjälken.

Ei autoilukaan ole mitenkään ympäristöystävällistä.

Esimerkiksi juna on paljon parempi vaihtoehto paikasta toiseen liikkumiseen, jos hiilijalanjäljen pienentäminen pohdituttaa.

Jos haluat tehdä matkasi siten, että kuormitat ilmastoa mahdollisimman vähän, olisiko mahdollista siirtyä kohteeseen vaikkapa pyörällä?

Suomessa se ei tietysti ole kovin mukava vaihtoehto, jos tiet eivät ole sulia ja ilma ei ole pyöräilyyn sopiva.

Jos lähdet matkaan omalla autolla, ehkäpä joku muu on lähdössä samaan suuntaan ja voisit ottaa hänet automatkalle mukaasi?

Parhaassa tapauksessa hän osallistuu myös polttoainekuluihin.

2. Lähimatkailu on halpaa

Lähimatkailun suosiminen näkyy myös kukkarossasi.

Ulkomaille lentämiseen kuluu helposti satoja euroja – jopa tuhansia, jos ollaan liikkeellä koko perheen voimin.

Juna- tai bussiliput tulevat edullisimmiksi.

Laivamatkankin voi saada melko edullisesti.

Laivamatkustaminen aiheuttaa edelleen melkoisesti päästöjä, mutta niitä on pystytty pienentämään takavuosista nykyaikaisilla innovaatioilla.

Jos kohde on lähellä ja sää on sopiva pyöräilylle, ei kohteeseen siirtyminen maksa sinulle mitään.

Jos haluat jatkaa kukkaronvenytystä myös majoituksen kohdalla, kannattaa ehkä etsiä majoitukseksi hotellin sijaan Airbnb-majoitus.

Vinkki: jos teet lomallasi vapaaehtoistöitä, voit saada majoituksen ja ruoan ilmaiseksi!

3. Säästät matkustusaikaa, jolloin lyhytkin irtiotto onnistuu

Lähimatkailu kannattaa myös sen takia, että aikaa säästyy lomailuun pelkän kulkuvälineessä istumisen sijaan.

Lomalle pääsee kivuttomamminkin, kun aikaa ja hermoja ei tuhraannu lähtöselvityksiin, läpivalaisuun ja viisumijonoihin.

Kun aikaa ei mene tunteja (tai jopa päiviä) kohteeseen siirtymiseen, voi tehdä vaikkapa ihan lyhyenkin loman.

Mikäli kohde on lyhyen matkan päässä, voi sinne mennä viettämään vaikka vain päivän tai viikonlopun mittaisen loman.

Toki kauemmaskin voi mennä vain viikonlopuksi, mutta silloin vapaa-aika uhkaa pidemmän matkustusajan takia jäädä turhan lyhyeksi.

Lähellä olevassa lomapaikassa voi olla perillä jo puoli tuntia työpäivän päätymisen jälkeen.

4. Ei kieliongelmia

Kun lomailee lähellä, eli Suomen sisällä, pärjää lomakohteessa omalla tutulla suomen kielellä.

Osa meistä ei uskalla lähteä ollenkaan ulkomaille lomailemaan, koska pelkää, että ei pärjää kielitaidollaan. Lähimatkailu on silloin se stresssittömin vaihtoehto.

Toki Suomessa on paikkoja, joissa puhutaan paljon ruotsin kieltä (etenkin Ahvenanmaa), mutta tällaisissakin paikoissa valtaosa paikallisista ymmärtää suomea.

5. Tapaat samalla sukulaisia ja ystäviä

Viides hyvä syy lähteä lähimatkalle on se, että matkan aikana voi ehkä tavata sukulaisia ja ystäviä.

Arki on monelle niin kiireistä aikaa, että sukulaisia ja tuttavia ei ehdi silloin näkemään.

Älä kuitenkaan tuppaa kutsumatta kenenkään kotiin tai mökille – ainakaan yökylään.

Halpa hotelli, mökkimajoitus tai yö teltassa on parempi vaihtoehto kuin kuokkavierailusta seuraava välirikko.

Yhteenveto

Lähimatkailu säästää aikaa, rahaa ja luontoa.

Suomessa ja sen naapurimaissa on paljon nähtävää, eli lähimatkailu ei ole vähemmän antoisaa kuin kaukomatkaille matkaaminenkaan.

Voit rakentaa matkasi jonkin teeman ympärille.

Teemana voivat olla vaikkapa vaelluskohteet, ruukit, kulinaristiset elämykset, pyhät paikat tai ITE-taide.

Tässä vielä muutama ekovinkki lähimatkailuun:

  • Liiku mieluummin maata pitkin
  • Pakkaa kevyesti päästöjen vähentämiseksi
  • Pakkaa ekologisia tuotteita
  • Tarkasta palveluntarjoajien ympäristömerkit
  • Minimoi ja lajittele jätteet lomallakin
  • Säästä energiaa ja vettä myös kohteessa
  • Valitse vastuullisia matkamuistoja ja aktiviteetteja
  • Noudata sääntöjä ja kannusta muitakin vastuullisuuteen

Lue lisää aiheeseen liittyvää: