• Kultainto

Miten saada takuukuitit järjestykseen - 2 parasta tapaa

Päivitetty: syys 6


Älä säilytä takuukuitteja näin.

Miten saada takuukuitit järjestykseen - 2 parasta tapaa

Painin vielä pari viikkoa sitten saman ongelman kanssa, kuin moni muukin suomalainen. Inhosin takuukuittien etsimistä. koska olin tunkenut ne kaikki samaan kirjekuoreen, minkä olin sullonut muovitaskukansioon, minkä olin tunkenut lehtikoteloon, minkä olin työntänyt kirjahyllyyn.


Takuukuitteja kuitenkin tarvitaan aina silloin tällöin. Monen työttömän, pienituloisen, keskituloisen ja suurituloisin rakkaimpiin säästövinkkeihin kuuluu laitteen vieminen takuuhuoltoon sen sijaan, että menisi ostamaan uuden tuotteen.


No, minun takuukuittini olivat siis valtava läjä kuluneita ja rypistyneitä paperinpalasia. Jos kännykkä tai hiiri hajosi, minulla meni ikuisuus kuitin etsimiseen, eikä sen löytyminen sittenkään ollut varmaa. Jos kuitti löytyi, saattoi sen teksti olla niin kulunut, ettei se olisi toiminut takuutodistuksena - jos takuuta nyt oli enää jäljelläkään.


Tarkkana kuluttajana haluan säilyttää takuukuitit, sillä tahdon saada uuden laitteen rikkoontuneen tilalle, tai korjauttaa alle kahdessa vuodessa hajonneen älypuhelimen. Kuittisekasotku ahdisti, joten oli pakko tarttua toimeen.


Haluatko sinäkin takuukuittisi järjestykseen? Tässä artikkelissa kerrotaan kolme tapaa kuittikaaoksen taltuttamiseen. Lue parhaat vinkit takuukuittien säilyttämiseen!



1. Sähköiset takuukuitit, tapa 1 ja 2

Ainakin S-ryhmän asiakkaiden kuitit tallentuvat automaattisesti, jos he näyttävät S-etukorttiaan kassalla. Jos jokin laite hajoaa, asiakas voi kirjautua omalle S-kanavalleen ja tarkastaa sekä tulostaa takuukuitin sieltä.


Mobify-sovelluksen kautta voi maksaa monien eri laskuttajien laskut sekä asioida monissa eri verkkokaupoissa. Laskuista ja verkkokauppaostoksista maksetaan bonusta. Mobifyssä takuukuitit säilyvät tallessa.


Entä jos ei aina asioi S-ryhmässä tai Mobifyn kanssa yhteistyötä tekevissä verkkokaupoissa?

Ota valokuva tuotteesta ja kuitista.

Yksi tapa on ottaa valokuva tuotteesta ja kuitista, ja tallentaa kuvat tietokoneen tiedostoon (mieluiten pilvitiedostoon). Näin näkee yhdellä vilkaisulla, missä kuvassa haluamansa tuotteen kuitti on.



2. Miten laittaa takuukuitit kansioon

Kuitit kansioon, mutta ei näin.

Toinen tapa on laittaa kuitit kansioon. Kansioita saa kirpputoreilta jopa ilmaiseksi.


Älä kuitenkaan mapita kuitteja kuten kuvassa, sillä rei'itin saattaa tehdä reiän oleellisten tietojen päälle. Lisäksi on muistettava, että kuitit ovat lämpöpaperia, ja sille käy ajan kanssa näin:

Lämpöpaperista häviää teksti.

Kuitista voi hävitä teksti jo vuodessa, ja silloin kuitilla ei tee enää mitään. Jos et halua käyttää rahaa kopioiden ottamiseen kirjastossa tai käyttää omia papereitasi ja mustettasi, pyydä kaupan henkilökuntaa ottamaan valokopio kuitista.

Kopioidut kuitit voi erottaa toisistaan kansionjakajilla.

Kopioidut kuitit voi erottaa toisistaan kansionjakajilla, joita voi ostaa tai askarrella itse. Esimerkiksi post it -lappu toimii hyvin.


Itse päädyin systeemin, missä tuoreimmat kuitit laitetaan päällimmäisiksi, ja niiden alle tulee edellinen vuosi. Seuraava sektori on toissa vuoden kuiteille, ja kansion lopussa on vielä vanhemmat kuitit (onhan joillain tuotteilla jopa 10 vuoden takuu).


Kun vuosi vaihtuu, joudun siis siirtämään kansionjakajia, ja karsimaan samalla vanhentuneet kuitit. Jos takuuajan voimassaoloajan kirjoittaisi kopin alareunaan, nopeuttaisi se kuittien karsimista.

Ylimääräiset kuitit.

Tekstin alussa oli kuva kaikista tallessa olevista takuukuiteista. Kun arkistoin ne, huomasin näin paljon ylimääräisiä eli vanhentuneita takuutodistuksia. Jatkossa löydän tarvitsemani takuukuitit heti, ja säästän kallisarvoista aikaa!


This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now