• Kultainto

Perinteinen näkemys vaurastumisesta – apuna trullit ja loitsut

Päivitetty: 21 tuntia sitten


Virpomisperinne on saanut alkunsa halusta siunata läheiset tavallisia munia vastaan.
Virpomisperinne on saanut alkunsa halusta siunata läheiset tavallisia munia vastaan.

Näin palmusunnuntain alla monessa perheessä valmistaudutaan virpomiseen.


Lapset pukeutuvat trulleiksi ja lupaavat lausua (tänä vuonna ehkä etänä) hyvää onnea tuovan loitsun pientä palkkiota vastaan.


”Virvon varvon tuoreeks’ terveeks’ tulevaks’ vuodeks’. Vitsa sulle, palkka mulle!”


Virpomisperinteellä on mielenkiintoinen historia, ja siihen liittyy olennaisesti perinteinen näkemys rikastumisesta. Seuraavaksi kerromme virpomis- ja trulliperinteistä, mitkä olivat alun alkean kaksi eri asiaa.


Virpomisperinteellä yli 2000 vuotta vanhat juuret

Palmusunnuntain virpomisperinne on yhdistelmä länsi- ja itäsuomalaista kansanperinnettä. Aikojen saatossa mukaan on sotkeutunut myös trulliperinne.


Virpomisperinteen juuret ovat 2000 vuotta vanhat.


Virpomisenhan on tarkoitus muistuttaa meitä ensimmäisestä palmusunnuntaista, jolloin Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja ihmiset heiluttivat palmunoksia häntä tervehtiäkseen. Palmunoksia heiteltiin myös ratsukon eteen.


Kun katsot ulos ikkunasta, et näe palmuja. Ihmisen on käytettävä sitä, mitä on tarjolla, ja siksi suomalaiseen palmusunnuntaihin kuuluvat pajunoksat, joissa on pääsiäisen aikoihin ”pajunkissoja”.


Karjalaiset levittivät vaurautta virpomalla eli siunaamalla toisensa

Naapurien, sukulaisten ja tuttavien virpominen on lähtöisin Karjalasta.


Virpominen tarkoitti siunaamista. Siunauksen myötä henkilön toivottiin saavan vaurautta, karjaonnea ja lihavan (=terveen) puolison.


Kolmihaaraiset pajunoksat koristeltiin ja siunattiin kirkossa, minkä jälkeen perheen äiti virpoi (siis siunasi) niillä lapsensa ja karjansa.


Sitten oksat ojennettiin lapsille, jotka lähtivät siunaamaan tuttaviaan. Virpomisesta sai palkaksi kananmunan, siksi monet vanhat virpomislorut viittaavat munaan:

Virvon varvon vitsasella,
kostan pajunoksasella,
rikkaaks rakkaaks ison talon isännäks,
kolmen piian pitäjäks.
Viikoks velkaa, vuuveks vappaata,
annat sie munan vai markan.

Palkka noudettiin vasta pääsiäisenä. Pienillä virpojilla ei ollut hiiltä naamassa tai pupunkorvia päässä; heidät puettiin pyhävaatteisiin.


Virpojat pukeutuvat pupuiksi tai trulleiksi, mikä muistuttaa trulliperinteestä.
Virpojat pukeutuvat pupuiksi tai trulleiksi, mikä muistuttaa trulliperinteestä.

Länsisuomalainen varjeli vaurauttaan trulleilta

Miksi nykyvirpojat puetaan noidiksi?


Nyt päästään länsisuomalaiseen kansanperinteeseen. Noitausko rantautui Länsi-Suomeen 1600-luvulla muualta Skandinaviasta.


Pohjanmaalla ja Satakunnassa uskottiin, että noidat olivat liikkeellä etenkin pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain välissä. Trullit saattoivat viedä karjaonnen, mikä oli entisaikaan vaurauden ja hyvän elämän ehkäpä tärkein mitta.


Trullit ja trulleilta suojautuminen liittyivät olennaisena osana pääsiäiseen.


Kärjistetysti voidaan sanoa, että itäsuomalaiset jakoivat vaurautta siunaamalla toisensa ja toivomalla, että joku siunaisi heidätkin.


Länsisuomalaiset taas pelkäsivät, että joku vie heidän vaurautensa, ja käyttivät pääsiäisen ajan suojautuakseen kateellisilta ja ahneilta kanssaihmisiltään.


Idän ja lännen kulttuurien sekoittuminen sekä kristinuskon aseman vahvistuminen ovat luoneet nykyisen virpomisperinteen.


Nykyisin virvotaan palmusunnuntaina, mutta yllä on pääsiäisnoidan asu. Tarkoitus ei ole niinkään siunata virvottava, vaan tehdä lisää rahaa tai ainakin saada karamellia.


Ehkä pahin virhe virvottavalta olisi antaa tylsä kananmuna, sillä nykyään kananmunia saa ympäri vuoden pikkurahalla.


Aikaisemmin ainoa tapa saada herkullisia munaruokia (joita muun muassa Tolstoi rakasti kovin) oli kotikanalan perustaminen, eivätkä kotikanat munineet talvella.


Trullit olivat pahantahtoisia hahmoja, jotka tahtoivat viedä toisten karjaonnen.
Trullit olivat pahantahtoisia hahmoja, jotka tahtoivat viedä toisten karjaonnen.

Mitä trullit oikein olivat?

Trullit, nuuttipukit ja tontut olivat ikäviä hahmoja suomalaisessa kansanperinteessä.


Aikojen saatossa näistä pahantahtoisista ja pitkävihaisista hahmoista on tullut sympaattisia olentoja.


Erityisen rakastettuja ovat tontut, vaikka vielä muutama vuosikymmen sitten ne olivat moraalinvartijoita, jotka saattoivat rangaistukseksi vaikka polttaa koko talon. Tonttu saattoi hermostua esimerkiksi kiroilemisesta tai viheltämisestä.


Trulleista eli pääsiäisnoidista pääsemmekin siihen, mitä ennen ajateltiin rikastumisesta ja vaurastumisesta.


Entisajan ihmisen suurin onni oli työteliäs puoliso, terve karja ja muutama lapsi vanhuuden varalle.


Onni tarkoitti karjaonnea tai lapsionnea. Henkilökohtaisen onnellisuuden tasoa ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ei ollut aikaa pohtia.

Karja toi elannon. Lapset edustivat sen ajan eläkesäästämistä. Puoliso oli yhtä aikaa työpari ja työttömyyskassa. Jos oma terveys petti, saattoi talous vielä pyöriä hyvin ylläpidetyn puolison toimesta.


Onnea – etenkin karjaonnea – pidettiin piirakkana, mistä ei riittänyt kaikille. Jos naapurin lehmät lypsivät liian hyvin, sen uskottiin olevan itseltä pois.


Jos omat siat pulskistuivat herkullisiksi, olivat naapurit kateellisia, koska uskoivat karjaonnen olleen varastettu heiltä.


Karjaonnea uskottiin varastettavan etenkin pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain välissä. Siksi juuri tuolloin yritettiin suojata karjaa tekemällä karjaonnea ylläpitäviä tai parantavia taikoja.


Pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain välissä (jolloin Jumalan suojelevan vaikutuksen uskottiin olevan pienimmillään) liikkui siis trulleja, jotka olivat pahantahtoisia ihmisiä – eivät siis henkiolentoja, kuten para tai maahiset.


Jos trulli pääsi navettaan, lehmät kuolivat seuraavana talvena.


Trulli yritettiin pitää loitolla ristinmerkkien, virsikirjojen, elohopean ja muiden kristillistä ja e-kristillistä perinnettä sekoittavien objektien avulla. Noitia karkotettiin myös pääsiäiskokoilla.


Jos trulli jäi kiinni päästyään navettaan, uskottiin sen muuttuvan esimerkiksi talikoksi. Jos vieraasta talikosta katkaisi jalan, saattoi saada kiinni karjaonnea varastaa yrittäneen kyläläisen – piti vain selvittää, kuka oli juuri taittanut kinttunsa.

Kirkko ja kansanusko elivät pitkään rinta rinnan.
Kirkko ja kansanusko elivät pitkään rinta rinnan.

Suomalaiset pitivät tiukasti kiinni uskomuksistaan, eikä kirkkokaan ollut liian innokas kitkemään vanhoja tapoja pois niin kauan kuin ihmiset kävivät kirkossa säännöllisesti.


Kansanusko ja kristinusko elivät pitkään rinnakkain. Taikauskoa vastustettiin aktiivisemmin vain silloin, jos se tunkeutui kristinuskon pyhille paikoille ja pyhiin toimituksiin – tai jos tietäjä alkoi kilpailla papin kanssa johtajan asemasta.


Raamatussa tai katekismuksessa ei kielletä epäjumalien olemassa oloa, päinvastoin.


Muihin jumaluuksiin viittaavat kohdat vain vahvistivat kansan uskoa aaveisiin, metsänhaltijoihin ja noitiin.


Kuten edellä todetaan, trulli oli tavallinen ihminen (mahdollisesti jopa oma naapuri), jolla oli yliluonnollisia kykyjä ja pahat aiheet.


Trulleihin oli helppo uskoa, jos itsekin teki salassa loitsuja parantaakseen karjaonneaan (esimerkiksi leikkasi villatupsuja lankalauantaina tai seisoutti emäntäänsä navetan oven yläpuolella reva paljaana lehmien päästessä kesälaitumelle, jotta ”vitun väki” suojaisi karjaa koko kesän).


Lähteet: