• Kultainto

Uusia ekologisia ja omavaraisia yhteisöjä


Suomessakin on omavaraisuuteen tähtääviä ekologisia yhteisöjä.

Tätä artikkelia on hiottu lähes päivälleen kaksi vuotta! Olen jo pidemmän aikaa seurannut mielenkiinnolla Valtimolle rakentuvan Omavaraopiston kehitystä, pohjoiskarjalaisen Maaseutuyhdistys Sydänlangan toimintaa (muun muassa hiljalleen rakentuvaa jurttakylää: lue lisää NoMad Townista täältä ja täältä) ja muita ekologisuuteen, omavaraisuuteen, kulutuksen vähentämiseen ja yhteisöllisyyteen nojaavia toimijoita.


Ekoyhteisöjä ja ekokyliä on ollut Suomessa jo pitkään, ja on mahdollista, että niiden määrä kasvaa lähitulevaisuudessa. Ihmiset muuttavat ekologisiin yhteisöihin voidakseen asua yhteisöllisesti ja lähellä luontoa. Ekokylissä ovat käytössä vanhan ajan arjen säästövinkit, kuten kasvimaan hoito, sukkien parsiminen ja kantovedellä peseytyminen.



Uusi yhteisöllisyys

Nyky-yhteiskunnan ongelmista puhuttaessa on suorastaan tullut tavaksi syyttää yhteisöllisyyden puutetta. Nykyaikaan soveltuvaa uutta yhteisöllisyyttä onkin ruvettu rakentamaan monin eri tavoin. Yhteisöllisyyttä on koettu eri aikakausina eri tavoilla. ”Uusi yhteisöllisyys” tai ajatus yhteisöllisyyden paluusta liitetään usein kansalaisvaikuttamiseen, minkä näkyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi kaupunginosajuhlat, aikapankit ja ruokaosuuskunnat.


Uudet yhteisöt ovat löyhempiä ja sallivampia kuin entisajan perhe- tai kyläyhteisöt, tai jonkin uskonnollisen aatteen ympärille rakentuneet kultit ja lahkot. Yksi maailman suurimmista uskonnollis-ekologista yhteisöistä on muuten tällä hetkellä siperialainen Viimeisen Testamentin Kirkko, minkä tuhannet asukkaat elävät lakto-ovo-vegetaarisessa omavaraistaloudessa lähellä Mongolian rajaa.


Tästä Vissarionin yhteistöstä voi lukea lisää Minna Kulmalan gradusta TAIGALTA TIE TAIVAASEEN.


En malta olla mainitsematta tässä yhteydessä Lykovin perhettä. Kovin yhteisöllisiä he eivät olleet, mutta sitäkin omavaraisempia.

Lykovin perhe löytyi vahingossa keskeltä Siperiaa.

Agafia Lykovin perhe oli venäläisiä vanhauskoisia, jotka pakenivat Neuvostoliiton aikaista vainoa Siperiaan vuonna 1936. Agafia syntyi Siperiassa vuonna 1944. Perhe ehti elää eristyksissä 42 vuotta, ennen kuin se löydettiin vuonna 1978.


Lähimpään asutukseen oli matkaa yli 250 kilometriä, joten perhe ei ollut ollut tekemisissä kenenkään kanssa. Tämä näkyi muun muassa lasten puheen kehityksen häiriöinä. Kävi ilmi, ettei perheellä ollut aavistustakaan toisesta maailmansodasta tai muista 42 vuoden aikana tapahtuneista muutoksista.


Siperian kesä on lyhyt, ja talvi erittäin ankara. Esimerkiksi 1970-luvulla perhe joutui pärjäämään käytännössä pelkällä perunalla ja rukiin sekä hampun siemenillä. Toisinaan herkuteltiin villimarjoilla ja männyn siemenillä.


Riistaa voitiin pyytää vain ansoilla. Perheen pojasta tulikin kestävä metsästäjä, joka nukkui ulkona 40 asteen pakkasessa, kulki metsässä pakkasellakin paljain jaloin ja kantoi nuoret hirvet kotiin harteillaan.


Joskus villieläimet söivät kasvimaan sadon. Kun vuonna 1961 satoi lunta kesäkuussa, joutui perhe syömään puun kuorta ja nahkakenkänsä. Perheen äiti kuoli tuolloin nälkään annettuaan oman osuutensa lapsilleen.


Perhe pärjäsi 42 vuotta niillä tavaroilla, mitkä he olivat onnistuneet kuljettamaan mukanaan taigalle. Esimerkiksi vaatteet korjattiin niin kauan, kunnes ne olivat riekaleina – sitten tehtiin uudet hampunsiemenistä kasvatetusta materiaalista. Kun kattilat olivat ruostuneet puhki, tekivät he uudet koivusta. Koivukattiloita ei voinut laittaa tuleen, joten uudistus vaikeutti kokkaamista. Tuli tehtiin tietenkin ilman tulitikkuja.


Kun perhe löydettiin Siperiasta, tarjottiin heille apua, mutta he olivat ensin haluttomia ottamaan vastaan edes leipää ja hilloa. Myöhemmin he kuitenkin ottivat vastaan muun muassa veitsiä, viljaa, kynän ja paperia sekä jopa taskulampun.


1990-luvun alkuun mennessä kaikki perheenjäsenet Agafiaa lukuun ottamatta olivat kuolleet. Osa kuoli huonon ruokavalion aiheuttamiin sairauksiin, osa heidät löytäneiden geologien mukanaan tuomioon tartuntatauteihin. Keski-ikäinen Agafia jatkoi omavaraistaloudessa elämistä yksin keskellä taigaa.


76-vuotias Agafia asuu edelleen yksin keskellä metsää, mutta hänellä on nykyään kanoja ja vuohia henkensä pitimiksi. Agafia on myös ottanut vastaan lääkärinhoitoa, matkoja ulkomaailmaan sekä monia tarve-esineitä – paitsi niitä, joissa on ”Antikristuksen sinetti” eli viivakoodi.


Lue koko tarina Agafia Lykovista täältä.

Uutta yhteisöllisyyttä ovat mm. kaupunginosajuhlat ja yhteiskäyttöautot.

Uusi yhteisöllisyys nivoutuu useimmiten tiukasti kiinni myös ekologisiin arvoihin. Yhteisöllisyydestä puhuttaessa tulevat esiin toistuvasti myös termit kestävä kehitys, kestävä elämäntapa, kierrättäminen, resursien jakaminen (kuten yhteistilat ja yhteiskäyttöautot) ja jopa rahatalouden ulkopuolelle jättäytyminen. Uutta yhteisöllisyyttä viritellään monin eri hankkein. Erityisen aktiivinen on muun muassa kaupunginosajuhlia ja kerrostaloasukkaiden yhteisiä tapahtumia järjestävä kolmas sektori.


Uusi yhteisöllisyys muokkaa asumisen muotoja kestävämmiksi

Eko- ja ryhmärakentaminen, yhteisöllinen kaupunkiviljely, slow food, downshiftaaminen ja kotoilu sekä yhteisölliset kerrostalot ovat siis yleistymässä myös Suomessa. Esimerkiksi Koti Kaupungissa – Hem i Stan ry:n ensimmäinen ryhmärakennettu talo valmistui Jätkäsaareen vuonna 2013, ja pari uutta taloa on rakenteilla. Talot suunnitellaan ekologisen kestävyyden lisäksi niin, että niissä on viihtyisät ja toiminnalliset yhteistilat, jotka kutsuvat naapureita viettämään aikaa keskenään. Tavoitteena on vähentää syrjäytymistä, lähentää eri sukupolvia ja kohentaa kerrostaloasukkaiden elämänlaatua. Kaupunkimainen kerrostaloasuminen ei ehkä ole omavaraista, mutta uusiutuvan lähienergian käyttö, tehokas kierrättäminen, jakamistalouden harjoittaminen, vähäpäästöinen tai päästötön kulkeminen sekä lähellä tuotetun ruoan suosiminen tekevät siitä kestävää niin ekologisesti kuin sosiaalisesti.


Joensuun Penttilänrantaan on hiljattain valmistunut Joensuun Kotien ja Setlementtiasunnot Oy:n rakennuttama kuuden kerrostalon Monisukupolvikortteli. Myös Monisukupolvikorttelissa on kiinnitetty huomiota ekologisuuteen, yhteistilojen toimivuuteen ja asukkaiden viihtyvyyteen. Monisukupolvikorttelin on tarkoitus olla paikka, missä yhteisöllisyyteen, resurssien jakamiseen ja ekologiseen elämäntapaan kannustetaan kaikin tavoin. Yhteisöllisyyttä luodaan järjestämällä erilaisia tapahtumia ja muuta toimintaa. Monisukupolvikorttelissa voidaan talon asukkaiden kesken järjestää esimerkiksi pyörän korjausta, koiran ulkoilutusrinkejä, kirpputoreja, pop up -kahviloita, karaokeiltoja, lukupiirejä, joulujuhlia, yhteisruokailuja, retkiä lähiluontoon ja kokkauskursseja. Toiminta ja yhteisöllisyys lähtevät asukkaista, ja taloon palkatun yhteisökoordinaattorin tehtävä on lähinnä auttaa puitteiden luomisessa ja rohkaista asukkaita tarttumaan toimeen.


Talon asukkailla on esimerkiksi mahdollisuus käyttää yhteistä sähköautoa, ja alueelle ollaan kehittelemässä lähipalveluita ja harrastusmahdollisuuksia, jotka on helppo saavuttaa, vaikka liikkuminen tuottaisi ongelmia. Monisukupolvikortteli tarjoaa mahdollisuuden kuluttaa harkitusti, kierrättää, jakaa, vaikuttaa ja tuottaa hyvinvointia sekä iselle että muille. Monisukupolvikorttelissa tullaan harjoittamaan kaupunkiviljelyä viljelylaatikoissa, mikä ei tietenkään riitä tuottamaan ravintoa kaikille yli 150 asunnon asukkaille, mutta pienimuotoinenkin ruoantuotanto on askel kohti kestävämpää kehitystä, omavaraisuusihannetta ja yhdessä tekemisen riemua. Talkoot ja muut yhteisprojektit kannustavat tutustumaan naapureihin ja tarjoamaan naapuriapua myös ihan spontaanisti. Monisukupolvikortteli on vähän niin kuin urbaaniin ympäristöön tuotu ekoyhteisö, missä yhteisöllisyyden ja ympäristöystävällisten valintojen toteuttaminen on mahdollista, muttei pakollista.


Ekokylissä pyritään kasvattamaan ruoka itse.

Ekokylässä pärjää pienilläkin tuloilla

Suomessa on laskentatavasta riippuen noin 16 ekokylää. Samanhenkisistä ihmisistä koostuvassa yhteisössä on ainakin periaatteessa helppoa elää arvojensa mukaista elämää, kuten harjoittaa jakamistaloutta eli lainata tavaroita naapureilta ostamisen sijaan. Talkoovoimilla ja joukkorahoituksen tai vertaislainojen avulla voidaan yhdessä rakentaa tuotantojärjestelmä, jonka avulla voidaan tuottaa luonnonmukaista ruokaa koko yhteisölle ja ehkä jopa myyntiin (tai vaihdantaan) asti.


Ekokylien määrän ja vaihdantatalouden harjoittamisen uskotaan lisääntyvän. Myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raporttien mukaan jakamistalous, aikapankkitoiminta ja pankeista riippumaton rahaliikenne tulevat yleistymään. Kaikki uudet yhteisöllisyyden, ympäristöystävällisyyden ja luontaistalouden ideaan pohjautuvat yhteisöt eivät ole paikkaan sidottuja: esimerkiksi erilaiset verkkoyhteisöt ovat monelle tärkeä osa elämää.


Ympäristöystävällinen elämäntapa tarkoittaa monissa tapauksissa kustannussäästöjä. Äkkiseltään ajatellen ympäristöystävällisyys vaikuttaa kalliilta, koska kaupassa myytävä luomuruoka, sähköautot ja esimerkiksi ekologisiksi itseään mainostavat pesuaineet ovat tavallisia vertailukumppaneitaan kalliimpia. Harkitseva ekokuluttaja kuitenkin pohtii tarkoin, mitä ostaa ja mistä. Huuhteluaine ei ole välttämättömyys, kuten ei pyykinpesukone tai imurikaan. Ihminen tulee toimeen yllättävän vähällä, jos on aikaa ja voimavaroja - pyykinpesu varmatoimisella pyykkilaudalla on huottavasti hitaampaa ja raskaampaa, kuin kalliin ja lyhytikäisen pyykinpesukoneen napsauttaminen päälle.


Jakamistaloutta harjoittavissa yhteisöissä on mahdollista elää niukoinkin rahavaroin, kun kaikkea ei tarvitse itse omistaa. Esimerkiksi Keuruun Ekokylässä yhden huoneen kuukausivuokra on noin kolmesataa euroa, pitäen sisällään ruokailut ja veden- sekä energiankulutuksen. Keuruun Ekokylä sijaitsee kävelymatkan päässä kaupungista, joten pendelöintiinkään ei kulu rahaa. Mitä tilalla ei pystytä itse tuottamaan, hankitaan edullisesti yhteistilauksilla.


Jos luomuruoka tuotetaan omasta takaa, siihen kuluva raha on pieni. Mitä omavaraisemmaksi yhteisö muodostuu, sitä vähemmän sieltä täytyy poistua ostoksille tai muualla sijaitseville työpaikoille, jolloin kuluttaminen ja liikkumiseen kuluva energiankäyttö (sekä rahankäyttö) voidaan minimoida.



Suomen ekokylät ja ekoyhteisöt


1. Keuruun ekokylä

Kaikilla asukkailla on oma vuokrattu asuntonsa Keuruun ekokylässä, mutta mm. ruoka nautitaan yhdessä. Keuruun ekokylä pyrkii omavaraisuuteen ruoantuotannossa ja energiassa. Kyseessä on yli 50 hehtaarin maatila, mikä on noin 35 ihmisen koti. Ekokylässä pidetään talkooviikot keväisin ja syksyisin. Jos ihastut paikkaan talkoissa, voit hakea tutustumis- ja sen jälkeen koeasumisjaksolle. www.keuruunekokyla.fi



2. Bromarvin ekokylä

Bromarvin ekokylä sai alkunsa Marttayhdistyksen lahjoitusvaroista. Kylän yksityisomistuksessa olevat talot ja lämmöntuotantoon sekä vedenpuhdistukseen tarvittavat rakennukset on rakennettu lähiseudulta saatavista materiaaleista ja kierrätysosista.



3. Kangasalan ekokylä

Kangasalan ekokylässä on yhteisesti hoidettu jäteveden käsittelyjärjestelmä. Yksityisomisteisissa asuinrakennuksissa on kompostoivat käymälät, joista saatu virtsa käytetään lannoitteena. Veden ja sähkön kulutus on todella pientä. Lämpöenergia tulee oman lämpökeskuksen puuhakkeesta. www.yhteiskyla.net



4. Katajamäen ekoyhteisö

Katajamäen ekoyhteisö Mänttä-Vilppulassa on noin seitsemän asukkaan vakituinen koti, minkä omavaraisuusaste on tällä hetkellä noin 50 %. Koeajan jälkeen voit hakea vakituista vuokra-asuntoa tästä yhteisöstä.



5. Kempeleen ekokylä

Tämä kymmenen yksityisomisteisen omakotitalon kylä Kempeleessä oli alun perin irti valtakunnan sähköverkosta. Lämpö ja sähkö tuotetaan edelleen pääosin häkäpönttötekniikkaan perustuvassa pienvoimalassa. Varavoimala toimii rypsiöljyllä.



6. Mustasaaren ekokylä

Vaasan lähellä sijaitsevan ekokylien yksityisomisteisten talojen seinien rakennusmateriaalina on käytetty mm. olkisavea (lue täältä pikkubudjetilla ja luonnonmateriaaleilla rakennettavasta liperiläistalosta). Energiaomavaraisuutta tavoitellaan esimerkiksi lämminvesivaraajaan kytketyillä aurinkopaneeleilla.



7. Ähtärin ekokylä

Ähtäriläisessä eko- tai luomukylä Gaijassa asutaan vuokralla ja harjoitetaan mm. viljelyä sekä karjanhoitoa. https://gaija.fi/



8. Heinolan tila Mäntsälässä

Heinolan tilan omistaa Biodynaamisen viljelyn säätiö, ja sitä hallinnoi Heinolan maatilayhteisön osuuskunta. Tarkoitus on kehittää ilman jatkajaa jääneestä tilasta maatilayhteisö, missä noudatetaa kestävän kehityksen periaatteita ja terveitä elämäntapoja. Haaveissa on uudenlaisen maaseutuasumisen mallitila, tosin asuinrakennuksia on vasta yhdelle perheelle. Tulevaisuudessa tilalla voi olla green care -eli vihreän hoivan asumispalveluita senioreille.

https://heinolantila.wordpress.com/



9. Kivissalon yhteisökylä

Kivisalon yhteisökylää Kuopiossa on kaavailtu 150 asukkaan kyläksi asuintaloineen, elinkeinotiloineen ja yhteisrakennuksineen. Kovin aktiivisesti uusia asukkaita ei kuitenkaan ole haalittu, joten tilalla elää ja työskentelee vain muutama vakituinen asukas. https://kivis.fi/wp/



10. Kurjen tila ja ekokylä Vesilahdella

Ensimmäiset talot alkoivat nousta Kurjen tilan maille kesällä 2012. Yksityisomisteisten talojen rakentaminen vuokratonteille jatkuu yhä. Valmiissa kylässä asuu näillä näkymin 10 ekologisiin arvoihin sitoutunutta ruokakuntaa. http://kurjentila.fi/



11. Linnanniittu Vihdissä

Vihdin Nummelaan kasvaa ekologisen rakentamisen ja yksityisomistamisten rakennusten kylä täynnä vanhaa, yhteisöllistä kylätoimintaa. Ekologisia rakentamistapoja, uusiutuvia energialähteitä, vuokrattavia puutarhaviljelypalstoja, yhteinen savusauna ja kesälampaita sekä kanoja - http://www.linnanniittu.com/joomla30/.



12. Livonsaaren yhteisökylä

Livonsaaren yhteisökylä Naantalissa on ollut ekorakentamisen, paikallistalouden ja yhteisöllisen päätöksenteon edelläkävijäyhteisö vuodesta 2005. Vanhan maatilan 60 hehtaarille on rakennettu sekä vuokrataloja että yksityisomisteisia savi-, hirsi- sekä mm. olkitaloja, joissa ei ole vesivessoja. Päriseviä ruohonleikkureitakaan ei saa käyttää.


Asukkaissa on niin roadkill-metsästäjiä, kaninkasvattajia kuin kuppareitakin. 13 500 euron sijoituksella saa puoli hehtaaria, jolle talonsa rakentaa. Mm. sauna, pesula ja verstaat ovat yhteiskäytössä. https://yhteisokyla.net/



13. Luvattulan ekokortteli

Luvattulan ekokortteli Sysmässä koostuu kolmesta kotitaloudesta, jotka jakavat puutarhan, saunan ja pesumahdollisuudet. http://luvattula.fi/wp/luvattula/



14. Metsän syli

Metsän syli Sysmässä on maatila, jolla harjoitetaan luomuviljelyä. joogaa ja majoitustoimintaa. Samalla se on mahdollisimman laajaan omavaraisuuteen tähtäävä pieni yhteisö. https://www.metsansyli.fi/?fbclid=IwAR0oenJzTabjuRlovPCcBY-V1J47lOg4kivHJUaPLHnSEeYycxMbzXlBYvY



15. Solbacka

Solbacka on ekokyläprojekti Inkoossa.



16. Väinölän teosofinen yhteisö

Väinölän talo on Vilppulassa sijaitseva ihmisyyden tunnustajien työkeskus ja koti, joka on toiminut vuodesta 1985. Yhteisössä on noin 30 henkeä, ja läheisissä Toukolan ja Sampolan yhteisöissä on asukkaita noin 10 henkeä.


Väinölän yhteisö toimii ns. yhteistaloudessa, eli yhdessä tienatut rahat menevät yhteiseen kassaan, josta maksetaan laskut ja ostetaan ruoat. Ylijäämä on kaikkien käytettävissä oman harkinnan mukaan. Yhteisössä ei ole sääntöjä, tasajakovaatimuksia tai työtuntikirjanpitoa.

http://www.ihmisyydentunnustajat.fi/vainola/

Lue lisää ekokylistä Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry:n sivuilta, Unelmien ekokylät - kurkistuksia suomalaiseen ekoyhteisöasumiseen -kirjasta tai Ylen artikkelista luomu/ekokylä Gaijasta.



Omavaraistaloudessa kasvimaa lannoitetaan kompostin tuotteilla.

Omavaraisuus kiinnostaa myös introverttejä

Mikään suomalainen ekokylä ei tällä hetkellä ole täysin omavarainen, mutta siihen pyritään kovasti: muun muassa oman likavesijärjestelmän rakentamisella ja oman sähkön tuottamisella aurinkopaneelein tai tuuliturbiinein. Tyypillistä ekoyhteisöille on se, että kaikki osallistuvat yhteisön toimintaan tarjoamalla omia taitojaan yhteiseen käyttöön.


Yksityisomaisuus on toki sallittu, mutta esimerkiksi keittiö, peseytymistilat ja harraste- tai kulkuvälineet voivat olla yhteiskäytössä. Ekoyhteisöt eivät ole suljettuja yhteisöjä, vaan ne vastaanottavat vieraita ja vapaaehtoisia, sekä järjestävät erilaisia koulutuksia muun muassa permakulttuurista tai villiyrttien keräämisestä.


Omavaraisuus kiinnostaa ympäri maailman. Omavaraisuus kiinnostaa myös introverttejä, jotka asuvat mieluummin omassa mökissään kuin kymmenpäisen yhteisön keskellä. Netflixin mielenkiintoinen dokumenttisarja America Unplugged kertoo henkilöistä, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan lähes täydellisen omavaraisuusasteen. He tuottavat itse ruokansa, energiansa ja työkalunsa. Kaikki mitä tuotetaan, käytetään hyväksi – kananmunien kuoret ja ihmisen jätökset mukaan lukien. Mukavuuksista ei välttämättä tarvitse luopua, jos on tarpeeksi nerokas: kännyköihin, kodinkoneisiin ja lattialämmitykseen tarvittava energia saadaan esimerkiksi rakentamalla oma vesivoimalaitos, tai hyödyntämällä maakaasua tai aurinkoenergiaa.


Kaiken tämän pyörittäminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa, siksi tavallinen työssäkäyvä ihminen ei tuohon pysty yksinään. Ekoyhteisössä vastuu voitaisiin jakaa käytettävissä olevien resurssien mukaisesti useamman ihmisen kesken.


Valtimon omavaraopisto

Valtimolle ollaan rakentamassa Suomen ensimmäistä omavaraopistoa, jossa opiskelu alkaa kesällä 2020. Ennen kuin tilat valmistuvat, opiskelijat asuvat telttamajoituksessa ja omalta osaltaan osallistuvat opiston rakentamiseen. Opistossa opetetaan luonnon rajallisten resurssien kanssa sovussa olevia toimintatapoja, joita voi soveltaa omassa asumisessaan ja elämisessään, tai ekokyläprojektissa.


Kun omavaraopiston toiminta pääsee täyteen vauhtiin, sen puolen vuoden mittaiseen opintosuunnitelmaan kuuluvat muun muassa:

- puutarhaviljely

- hirrenveisto

- savi-, olki- ja luonnonkivirakentaminen

- kehrääminen

- säilöntä

- parkitseminen

- tervanpoltto

- kasvilääkintä.


Omavaraopiston opetus perustuu Lasse Nordlundin ja Maria Dorffin empiiriseen tietoon, mikä on kerätty lähes omavaraisella maatilalla asuessa. Lasse Nordlund eli aiemmin vuosikaudet täysin omavaraisena, tehden itse kaiken tarvitsemansa. Näin ollen hän ei käyttänyt esimerkiksi vessapaperia, suolaa tai öljyä. Vessapaperin voi korvata sammaleella, ja hampaat pestä tuhkan sekä siankärsämön sekoituksella. Rahaa Nordlundilla kului vuodessa vain 30–50 euroa.


Omavaraopistoon tutustutaan uudessa Madventures Suomi -sarjassa, mikä alkoi Ruutu+ palvelussa pari päivää sitten. Omavaraopistosta kertova jakso on nähtävissä ilmaiseksi 7.4.2020.