Vähävaraisen joulu: Mistä apua jouluun?

vähävaraisen joulu

Haluatko auttaa vähävaraisia, tai toivotko saavasi itsellesi apua jouluna?

Suomessa järjestetään lukuisia keräyksiä joulun alla, joista tässä esitellään muutama.

1. Joulupuu-keräys

test alt text

Keskuspuiston Nuorkauppakamarin organisoima perinteinen Joulupuu-keräys järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2002. Keräys toimii nykyään myös muilla paikkakunnilla.

Joulupuu-keräyksen avulla yksityiset henkilöt voivat ostaa tai tehdä lahjoja lastenkodeissa ja sijaisperheissä sekä lastensuojelun avohoidon piirissä oleville lapsille.

Tällaisia lapsia on Suomessa kymmeniä tuhansia.

Lahjapaketit jaetaan sosiaalitoimen lastensuojelun kautta.

Joulupuu-keräykseen tarkoitetun lahjapaketin voi viedä ympäri Suomea oleviin keräyspisteisiin, tai voit lahjoittaa verkossa eJoulupuun kautta.

2. Hyvä Joulumieli

test alt text

Hyvä Joulumieli -keräys järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.

Lahjoituksilla hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja joulua varten. Vuosien varrella keräyksellä on autettu jo lähes 288 500 perhettä.

Hyvä Joulumieli -keröys järjestetään Suomen Punainen Ristin ja Mannerheimin lastensuojeluliitton sekä heidän yhteistyökumppaniensa toimesta.

Päätöksen lahjakortin saavista perheistä tekee joko kunnan sosiaalitoimi, lastenneuvola, koulun terveydenhuolto tai seurakunnan diakoniatoimi.

70 euron suuruisen lahjakortin voi käyttää K-ruokakauppojen, Lidlin tai S-ryhmän kaupoissa.

3. Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräys

test alt text

Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräys ohjaa joululahjoituksesi vähävaraisten perheiden lasten harrastusmaksuihin, ja nuorten lukio- tai ammattiopintojen oppikirjakuluihin.

Pelastakaa Lapset ry:n mukaan Suomessa elää yli 120 000 lasta köyhyydessä.

Yhteiskunnan tuet turvaavat jonkinlaisen toimeentulon, mutta joulu voi jäädä hyvin niukaksi ilman hyväntahtoisia lahjoittajia.

4. Joululahjoitus Kotimaanavun kautta

test alt text

Kotimaanapu esittelee verkkosivuillaan apua tarvitsevien yksityishenkilöiden tarinoita.

Jos tunnet kutsumusta jonkun toiveen täyttämiseen jouluksi, voit lahjoittaa itsellesi sopivan summan.

Tällä hetkellä esimerkiksi eräs leski toivoo rahaa puolisonsa hautakiveen, ja viisihenkinen perhe tarvitsee apua menetettyään koko omaisuutensa tulipalossa.

Pienituloinen eläkeläinen tarvitsisi uudet talvirenkaat, ja erään omaishoitajanuoren opinnot uhkaavat jäädä kesken autolainan aiheuttaman velkaantumisen takia.

Kotimaanavun verkkosivujen kautta voit osallistua myös eri seurakuntien joulukeräyksiin.

Kotimaanapu auttaa kaikkia suomalaisia syntyperään tai uskontoon, ja apu menee perille Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kautta.

Esimerkiksi vuonna 2019 Kotimaanapu pystyi lahjoittamaan seurakunnille 52 000 euroa vähävaraisten jouluruokailujen järjestämiseen ja jouluruokakassien jakamiseen.

Nämä rahat oli hankittu yksityishenkilöiden ja yritysten tekemien lahjoitusten avulla.

5. Pelastusarmeijan joulupatakeräys

test alt text

Pelastusarmeijan joulupatakeräys on klassikko.

Joulupadoilla on pitkä historia, sillä joulupata-keräys järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1906.

Joulupatojen sanotaan olevan yksi kustannustehokkaimista keräysmuodoista, sillä keräyskulut ovat vain kymmenen prosentin luokkaa.

Esimerkiksi vuoden 2018 joulupatatuotto oli miljoona euroa, onhan pataan lahjoittaminen on monelle tärkeä ja rakas jouluperinne.

Voit viedä rahaa tai esimerkiksi vaatteita kadulla olevalle padalle, tai lahjoittaa rahaa netissä.

Varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille, pienituloisille eläkeläisille ja muille vähävaraisille sekä syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille.

Varoja käytetään myös harrastus- ja kerhotoimintaan.

Lahjoistusvaatteita jaetaan ihmisille ja myydään Pelastusarmejan kirpputoreilla.

Vähävaraisille jaetaan lahjakortteja, joilla he saavat Pelastusarmeijan kirpputoreilta ilmaiseksi vaatteita ja muita tarvikkeita.

6. Hopen keräyspisteet

test alt text

Hope kerää rahaa ja tavaralahjoituksia ympäri vuoden.

Joulun alla sillä on keräyspisteitä ympäri Suomea, ja niistä löytyy tietoa paikallistoimijoiden Facebook-sivuilta.

Lahjojen tulisi olla uusia ja paketoimattomia, jotta vähävaraisten lasten vanhemmat voivat paketoida ne itse.

Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton Hope auttaa vähävaraisia ja äkillisen kriisin kohdanneita lapsiperheitä sekä huostaanotettuja lapsia.

Hopelle voi laittaa avunpyynnön verkossa.

7. Jouluapua (toiminta loppunut toistaiseksi)

test alt text

Jouluavun toiminta oli tauolla vuonna 2022. Tarkoituksena oli jatkaa toimintaa vuoden 2023 jouluna, mutta yhteisön toiminta on toistaiseksi päättynyt.

Jouluapua oli vuonna 2013 Facebookissa aloittanut yhteisö, mikä keräsi yhteen apua tarvitsevat yksityishenkilöt ja lahjoittajat.

Tarkoitus oli, että lahjoittaja vei lahjansa suoraan sille perheelle, joka oli pyytänyt jouluruokaa, hygieniatuotteita, vaatteita tai esimerkiksi leluja. Nämä lahjat saivat olla käytettyjäkin.

Vapaaehtoivoimin pyörivän jouluapua-sivuston kartalta saattoi katsoa itseä lähinnä asuvat avuntarvitsijat, lukea heidän tarinansa, hankkia toivotut lahjat ja viedä ne perille.

Jouluavun kautta autettiin vuosittain noin 700 suomalaista perhettä.

8. Joukkorahoitus, seurakunnat ja muut joulukeräykset

test alt text

Rahaa joulun viettoon (tai esimerkiksi vuokran maksuun) voi pyytää myös kansainväliseltä GoFundMe-sivustolta.

Yksityishenkilöt ympäri maailmaa ovat valmiita lahjoittamaan toisilleen muutaman euron. Kyseessä on ilmainen ja kaikille avoin joukkorahoituspalvelu.

Mesenaatti.me on suomalainen joukkorahoitussivusto, millä kerätään rahaa myös hyväntekeväisyystarkoituksiin.

Mesenaatti-sivustolla voi kuitenkin pyytää lahjoituksia vain, jos omaa rahankeräysluvan tai jos on valmis antamaan lahjoittajille vastikkeen (esimerkiksi jonkin palvelun tai tavaran).

Vastikkeellisuusvaatimus sitoo periaatteessa myös GoFundMe-sivuston kautta apua hakevia.

Mesenaatti veloittaa rahoituskampanjoiden tuotosta 10 %. Tämä palvelu ei oikein sovi jouluavun hakemiseen itselle, mutta sitä kautta voi osallistua esimerkiksi Romanian lasten hyväksi toteutettuihin joulukeräyksiin.

Lisäksi on olemassa lukemattomia paikallisten seurakuntien, yksityishenkilöiden, yritysten ja yhdistysten organisoimia joulukeräyksiä, kuten Operaatio Joulukassi.

Seurakunnissa saattaa olla tarjolla myös ilmaisia jouluaterioita joulun alla.

Brother Christmas on rekisteröity tavaramerkki, minkä takana on kansanedustajanakin tunnettu Ari Koponen.

Brother Christmasin kautta voi lahjoittaa aikaa, palveluita, lahjakortteja tai tavaraa.

Avunsaajat vuodesta 2015 lähtien ovat olleet esimerkiksi veteraaneja, vanhuksia, vähävaraisia lapsiperheitä, kodittomia ja maahanmuuttajia.

Brother Christmas eli Ari Koponen sai hiljattain syytteen rahankeräysrikoksesta, sillä toiminta alkoi tavallaan laittomasti. Tilanne on muuttunut sittemmin, ja toiminta vaikuttaisi täysin läpinäkyvältä sekä lailliselta.

9. Jouluniloa myös ulkomaille

Jos haluat auttaa ulkomailla asuvia ihmisiä joulun alla, voit esimerkiksi ostaa toisenlaisen lahjan kirkon ulkomaanavun verkkosivuilta.

Yhteenveto

Tässä artikkelissa on kerrottu, mistä vähävarainen voi hakea jouluapua.

Samalla on kerrottu se, mitä kautta paremmassa taloudellisessa asemassa oleva voi tehdä lahjoituksen vähävaraisille.

Vinkki yrittäjille: Tiesithän, että yritys saa alle 850 euron lahjoituksista verovähennyksiä, jos lahjoitus on annettu yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen?