Tekstissä mainoslinkkejä, mitkä on merkitty *-merkillä
Suomessa on noin 700 000 koiraa.
Koira on monelle rakas perheenjäsen.
Koira voi olla myös melkoinen rahareikä.
Iltasanomien julkaiseman selvityksen mukaan koira maksaa omistajalleen ensimmäisenä vuonnaan vähintään 2000–4000 euroa. Kallein valinta on ranskanbulldoggi (mikä on samalla yksi sairaimmista koiraroduista).
Tässä artikkelissa kerron siitä, miten säästää koiran kuluissa.
Vinkkaan esimerkiksi siitä, mistä löytyy halpa hoitopaikka koiralle loman ajaksi.
Sisältö
1. Mistä koiranruokaa halvalla?
Marketista ei kannata ostaa halpaa koiranruokaa.
Vaikka koiranruokapussissa tai -purkissa lukisi, että se sisältää kaikki koiran tarvitsemat ravinteet, eivät ne välttämättä imeydy.
Huonolaatuisessa koiranruoassa on runsaasti sokeria.
Lisäksi siinä saattaa olla hometta ja varastopunkkeja, koiranlihaa(!!) ja teiden varsilta kerättyjä raatoja.
Huonolaatuisen kissan- tai koiranruoan lihapitoisuus saattaa olla vain 1–4 %.
Valmiissa koiranruoissa voi olla lihan sijasta vaikka mitä, kuten ulosteen hajua vähentäviä ainesosia.
(Tällaisiin ainesosiin vetoaminen on yksi koirien valmisruokien puolustajien käyttämistä argumenteista…)
Kalliimpi koiranruoka ei välttämättä ole yhtään sen parempaa.
Pahimmillaan halvat ja kalliit koiranruoat ovat samalta tehtaalta tulevaa identtistä tavaraa – ainoa ero on etiketissä (ja kilohinnassa).
Huonolaatuinen koiranruoka voi aiheuttaa terveysongelmia, eli esimerkiksi ylipainosta johtuvia vaivoja.
Koiran ravinnon laadusta tai määrästä tinkiminen on väärä paikka säästää.
Monet koiranomistajat kannattavat raakaruokintaa.
Luita, lihaa ja sisäelimiä voi löytyä eläintarvikekaupasta, tehtaanmyymälästä tai hyvinvarustelluista ruokakaupoista.
Eettisimmillään ja ekologisimmillaan koira saa kotimaista riistalihaa, hyönteisruokaa, villikalaa ja kotimaisia viljoja ja (koiralle sopivia) hävikkituotteita.
Vinkki: Koiranruokaa hyvällä hinta-laatusuhteella voi etsiä esimerkiksi *Zooplus-eläintarvikeliikkeen valikoimista.
2. Miten säästää koiran eläinlääkärikuluissa?
Koiran eläinlääkärikuluissa säästää parhaiten pitämällä koiran mahdollisimman terveenä.
Huolehdi monipuolisesta ruokavaliosta, pidä paino kurissa liikunnalla ja totuta koira hampaiden harjaukseen.
Myös luiden ja hampaita hoitavien pureskeluherkkujen tarjoaminen huolehtii koiran hammashygieniasta.
Koiran hammasongelmien hoito on erityisen kallista ja hankalaa, onhan koira nukutettava. Eläinlääkärikäynti voi maksaa 300 euroa, ja käyntejä tarvittaneen useita.
Tervekin koira on käytettävä rokotuksissa. Selvitä eläinlääkäriasemien hintataso jo valmiiksi, niin tiedät, mistä tilata aika myös akuutteja toimenpiteitä varten.
Kunnan eläinlääkäriasemat ovat yleensä edullisimmat, mutta niissä koira on ”se” eikä ”hän”.
Odotushuoneessa ei ole espressoautomaattia, ja voit joutua itse avustamaan toimenpiteissä.
Hoidata hauva kuntoon mahdollisimman pian, niin säästät eläinlääkärikuluissa tälläkin tavalla.
3. Mistä ostaa halvalla koiran tarvikkeita?
Kaikista halvimmalla saat koiran pannat, pedit ja kantokopat nettikirppareilta.
Käytettyjä koirantarvikkeita myydään halvalla esimerkiksi:
- Tori.fissä
- Huuto.netissä
- Facebookin kirppisryhmissä
4. Mistä halpa hoitopaikka koiralle?
Lemmikkihotellien vuorokausihinta on vähintään 20–40 €.
Koirapäiväkoti maksaa noin 40 euroa päivä, tai suurin piirtein 400 euroa kuussa.
Tarvitsitpa lenkittäjää tai hoitopaikkaa (tai lisäansioita muiden koirien hoitajana), tsekkaa:
- www.pawshake.fi
- www.care.com
- www.freetalent.fi
Näiden sivujen avulla voi löytyä halpa hoitopaikka koiralle.
Koiranhoitajien tuntihinnat alkavat 7 eurosta. Lomahoitojen hinnat sovitaan erikseen.
Voit myös hankkia koiralle au pairin.
Ylläpitoa vastaan koiraasi hoitava vapaaehtoinen voi löytyä esimerkiksi Workaway-sivustolta.
Workaway on paikka, minkä kautta löydät talkoot ja vapaaehtoistyöt Suomessa.
Koiran hoito tuskin vie montaa tuntia, joten vapaaehtoisella voisi teettää muitakin kotitalous- tai vaikka remonttitöitä.
Yhteenveto
Paras tapa säästää koiran kuluissa on pyrkiä pitämään koira mahdollisimman terveenä.
Koiraan liittyvät hankinnat kannattaa kilpailuttaa, mutta niiden laadusta ei kannata tinkiä liikaa.
Jos mietit, kuinka säästää koiraa varten, lukaise vaikka nämä säästövinkit.