Rahan salaisuus: Rikastu anteliaisuudella?

mikä on rikastumisen salaisuus

Tämä artikkeli käsittelee self help -kirjallisuuden suhdetta rahaan ja rikastumiseen.

Tartun tässä erityisesti erääseen vaurastumiseen liittyvään ongelmaan.

Rahan ja rikastumisen salaisuutta käsittelevä itseapukirjallisuus käskee antamaan rahaa pois sen sijaan, että venyttäisi penniä ja ponnistelisi kassavirran kasvattamiseksi.

Lisäksi monet itseapukirjallisuuden keskeiset teokset ohjaavat rikastumaan mielikuvaharjoittelun avulla.

Lukijan käsketään kuvittelemaan sitä, että hän on jo rikas, ja toimimaan kuvitelmiensa mukaisesti. Mielikuvituksen tueksi voi täyttää itselleen kuvitteellisia shekkejä tai korvata postissa tulleen laskun saajan omalla nimellään.

Voiko antamalla rikastua?

Auttavatko roolileikit, kuten rikkauslarppaus, vaurastumisessa?

Näihin kysymyksiin paneudun alla.

Raha tykkää, kun sitä kulutetaan

Monet self help -kirjojen rahaan liittyvät teoriat pohjautuvat siis siihen, että rahaa ei tulisi haalia, vaan sitä tulisi kuluttaa ja antaa pois.

Rahaa tulisi hassata siihen malliin kuin olisi jo miljonääri.

Tällainen rikkauslarppaus kuulostaa ensi alkuun järjettömältä.

Käsky kuluttaa rahaa kuin viimeistä päivää poikkeaa täysin siitä, mitä parhaat äänikirjat rahasta opettavat.

Pois annettu tai kulutettu raha on pois pankkitilin saldolta.

Tyhjäksi kulutettu tili ei mahdollista ruokaostoksia tai vuokran maksamista.

Miten kakun muka voi yhtä aikaa syödä ja säilyttää – eli miten rahan kuluttaminen ei olekaan este vaan mahdollistaja vaurastumiselle?

Toisaalta: raha on tarkoitettu jatkuvaan kiertokulkuun.

Jos raha lakkaa kulkemasta, se voi olla este yksilöiden vaurastumiselle.

Mikäli kukaan ei käy enää ravintolassa syömässä, ravintola menee konkurssiin ja sen työntekijät jäävät työttömiksi. Työttömäksi jääneillä tarjoilijoilla ei ole enää varaa korjauttaa autojaan, mistä kärsivät alueen autokorjaajat, ja niin edelleen.

Tästä järkeenkäyvästä teoriasta huolimatta haluaisin korostaa, että jos harrastaa liikaa ”maailmankaikkeuden rakastamia vaurauden elkeitä”, on pian velkavankeudessa.

Joka ikinen kerta ostoksilla tulee erikseen miettiä, onko järkevää ”ostaa aina parasta, mihin sinulla on varaa”.

Ostamatta jättäminen on varmasti ihan OK maailmankaikkeudenkin mielestä, sillä jos käytät koko palkkasi kaupan kalliimpaan lumilinkoon, ei yksikään alueen pienyritys hyödy sinusta ja sinun rahoistasi ennen seuraavaa palkkapäivää.

Psykologisten vaurastumisvinkkien varjopuolet

Robert Kiyosaki käskee kirjassaan Rikas isä, köyhä isä maksamaan itselleen ensin (pay yourself first). Palkasta tulee siis tehdä ensin sijoitukset ja panot säästötilille, ja vasta sen jälkeen on aika suorittaa pakolliset maksut.

Ei haittaa, vaikka rahat eivät riittäisi, sillä Kiyosaki vakuuttaa ihmismielen olevan riittävän nerokas keskimään tavat laskujen kuittaamiseen.

On hienoa, jos pystyy luottamaan elämään ja jättäytymään sen kannateltavaksi.

Kannattaa toki tarkastaa, kenen kannateltavana sitä onkaan.

Elämä ja maailmankaikkeus ovat abstrakteja käsitteitä.

Niillä ei ole yksityisiä resursseja itseapukirjallisuudesta innostuneen kuluttajan kannatteluun.

Käytännön tason kannattelijana voi siis olla puoliso, äiti tai vaikka sosiaaliturva.

Auttaessa toisia saa ehkä hyvää karmaa, mutta onko oikein pistää muut vastaamaan oman vastuuttoman kuluttamisen seurauksista?

Joissain tapauksissa tällainen voi täyttää jopa taloudellisen hyväksikäytön tunnusmerkit.

Sain halun kirjoittaa itseapukirjojen suhteesta rahaan lukiessani Aila Ruohon kirjaa Henkisyyden harhapoluilla.

Tämä kirja kertoo uushenkisyydestä, mihin osa self help -kirjoista liittyy.

Henkisyyden harhapoluilla antoi varoittavan esimerkin perheenäidistä, mikä oli ajautumassa vararikkoon self help -oppaiden ”vaurastumisvinkkien” takia.

Perheen äiti oli hurahtanut uushenkisyyteen ja kulutti surutta rahaa uskoen, että maailmankaikkeus kohta lähettäisi hänelle rahaa odottamattomista suunnista.

Rahaa ei kuitenkaan ilmestynyt mistään, mistä äiti syytti perheen isää ja tämän epäuskoa.

Vaikka talous oli jo pahasti pakkasen puolella, vika ei ollut rahaa holtittomasti tuhlaavassa äidissä vaan isässä, joka ei selvästikään ollut tarpeeksi sitoutunut vaurastumaan pelkällä tahdonvoimalla ja mielikuvaharjoittelulla.

Taloustilanteen lisäksi siis myös perhe oli hajoamassa palasiksi.

Jokin kirja rahan säästämisestä ja fiksuista kulutusvalinnoista olisi voinut vielä pelastaa perheen, mutta äiti oli päättänyt keskittyä ajattelemaan rahan paljoutta, ei rahan vähyyttä ja nuukailua.

Seuraavaksi käyn läpi kaksi kirjaesimerkkiä. Molemmat näistä self help -kirjoista lupaavat paljastaa rahan salaisuuden.

Tapaus 5 AM Club

Robin Sharman kirja 5 AM Club opettaa neljä tapaa taloudellisen menestyksen luomiseen.

Ne ovat positiivinen odotus, aktiivinen usko, alati kasvava kiitollisuus ja äärimmäisen arvon tuottaminen:

  • Positiivinen odotus tarkoittaa uskoa siihen, että saa säännöllisesti rahaa yllättävistä suunnista
  • Aktiivisella uskolla viitataan siihen, että osoittaa elämälle, että luottaa sen yltäkylläisyyteen (maailmankaikkeus rakastaa vaurauden eleitä)
  • Äärimmäinen arvon tuottaminen tarkoittaa sitä, että on muille enemmän hyödyksi kuin he osaavat odottaa
  • Alati kasvavan kiitollisuuden merkitys lienee itsestäänselvä: ole joka päivä hieman kiitollisempi kuin eilen

Ote kirjasta 5 AM CLUB – Ota aamut haltuusi, kohenna elämääsi:

”Miljardöörin elämänohje 6 Raha on anteliaisuuden, ei säästeliäisyyden hedelmä.

Älä anna maailmassa vallitsevan filosofian hallita sinua.

Köyhyys on sisäisen tilan tulosta, ei ulkoisen. Jos haluat uskoa jotain muuta, voit samalla luovuttaa kykysi luoda varautesi juuri niille asioille, joista valitat.

Raha on valuutta, jonka tulee virrata kuin sähkön.

Niin, raha on virtaa. Sen täytyy kiertää.

Jos alat hamstrata rahaa, se lakkaa virtaamasta liiketoimintaasi ja elämääsi. Kaikki todelliset taikurit tietävät tämän.

Anna enemmän, jotta saisit enemmän.

Jätä suuria tippejä ravintoloiden tarjoilijoille, hotellien huonepalvelijoille ja taksikuskeille. Anna rahaa hyväntekeväisyyteen.

Tee perheellesi ja ystävillesi ihania asioita odottamatta mitään vastineeksi. Jäät pian yltäkylläisyyden tsunamin alle.

Saatat ihmetellä, miksi niin moni meistä elää puutteessa.

Sellainen elämä johtuu rahaan liittyvistä haavoista.

Ne ovat juuri niitä ongelmia, jotka vanhempiemme viestit ja muut lapsuutemme vaikuttajat ujuttivat tietämättään syvälle alitajuntaamme.

Heidän toteamuksensa perustuvat heille opetettuihin valheisiin ja pitivät sisällään viestin ”ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on”, ”rikkaat ovat epärehellisiä” tai ”raha ei kasva puussa.”

Nämä sanat kylvivät puutteen mustat siemenet mieleemme juuri, kun olimme herkimmillämme ja vaikutuksille alttiita.”

Menikö jo höpö-höpöksi?

Sen saa jokainen päättää itse.

Seuraavaksi kerron, mitä itse ajattelen edellä mainituista teemoista.

Anteliaisuus

Ajatus siitä, että ”antaessaan saa”, on tuttu monista lähteistä.

Ajatusta tarjotaan meille jo Raamatun Sananlaskujen kirjassa:

Sanl. 11:24–25 ”Toinen on antelias ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy. Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.”

Myös muiden auttaminen on ihailtava piirre kenessä tahansa ihmisessä, kunhan tämä muistaa pitää kiinni omista rajoistaan ja suojella itseään loppuunpalamiselta.

Kiitollisuus

Kuten anteliaisuus, myös kiitollisuus on hyve. Kiitollisuuden lisääminen parantaa kenen tahansa elämänlaatua.

En ala riidellä tästä Sharman kanssa.

Luopuminen rahaan liittyvistä ennakkoluuloista

Olen samaa mieltä sen kanssa, että jos keskittyy rahan puutteeseen tai rikkaiden haukkumiseen, voi estää itseään vaurastumista.

Sen sijaan, että ajattelisi ”minulla ei ole varaa siihen tai tuohon”, kannattaa miettiä, millä keinoin voisi saada varaa haluamiinsa asioihin.

Toisin sanoen: puutteen ja negatiivisuuden sijaan kannattaa keskittyä mahdollisuuksiin ja positiivisuuteen.

Yltäkylläisyyden tsunamin odotteleminen

Sen sijaan usko katkeamattomiin rahavirtoihin mitä yllättävimmistä suunnista tuntuu ainakin minun protestanttiseksi kasvatetusta mielestäni hieman arveluttavalta.

Tykkään ajatella, että rahaa saa vain, jos tekee sen eteen työtä.

(On ihan toinen juttu, mitä se työ sitten on. Tilille tuleva raha voi olla tekijänoikeuskorvauksia, esiintymispalkkioita tai vaikka lahjoituksia YouTube-faneilta.)

Lisäksi en pääse irti siitä ajatuksesta, että ilman säästämistä ja harkitsevaa rahankäyttöä tilille tullut raha on pian enää pelkkä muisto.

Moni muukin tuntuu ajattelevan näin sen sijaan, että luottaisi maailmankaikkeuden tarjoamaan taloudelliseen tukeen, sillä 64 prosenttia suomalaisista säästää.

Muita kirjoja, joissa antamisen uskotaan tekevän rikkaaksi

Omastaan jakamiseen ja hyväntekeväisyyteen kehottaa myös Tony Robbins kirjassaan Raha – peli haltuun: 7 yksinkertaista askelta taloudelliseen vapauteen.

Myös lähes kulttimaineeseen noussut Salaisuus käskee antamaan rahaa pois, jotta saisi sitä lisää. Tätä kirjaa ja sen suhdetta rikkauslarppaukseen käsittelen lisää muutaman rivin päästä.

Raamatun jo mainitsinkin.

Lisäksi on paljon, paljon eri kirjoja, joissa uskotaan vaurauden salaisuuden olevan juuri anteliaisuudessa ja antamisessa.

Esimerkiksi Bill Gates tunnetaan merkittävistä lahjoituksistaan hyväntekeväisyyteen.

Rikkaus mahdollistaa Gatesin anteliaisuuden, mutta olisiko sittenkin niin, että anteliaisuus mahdollistaa vaurastumisen?

Se on ihan mahdollista: tämä dokumentti kertoo siitä, kuinka Gatesin ”hyväntekeväisyys” ei läheskään aina kohdistu sinne, minne pitäisi.

Tapaus Salaisuus (The Secret)

Rhonda Byrnen kirja väittää, että maailmankaikkeutta voi ikään kuin puijata pitämään meitä rikkaina.

Voiko maailmankaikkeus mennä halpaan?

Kirjan mukaan voi.

Esitä rikasta ja ajattele rikkaan tavoin, niin maailmankaikkeus alkaa syytää sinulle enemmän ja enemmän vaurautta, Salaisuus opastaa.

Tässäkin on sama ajatus huomion uudelleensuuntaamisesta: sinun tulee keskittyä rahan paljouden (ei sen puutteen!) ajatteluun.

Siten voit houkutella luoksesi rahaa sen sijaan, että vetäisit puoleesi vain rahan puutetta (siis köyhyyttä).

Summa summarun: rikkauksien ajatteleminen tekee rikkaaksi ja köyhyyden ajatteleminen vain lisää köyhyyttä.

Kirjassa on kokonainen luku, mikä käsittelee rahan salaisuutta.

Sen mukaan ”meidän on lähetettävä universumiin uutta viestiä” eli kuviteltava ja visualisoitava kaikki se vauraus, minkä tahdomme.

Näin saamme vetovoiman lain puolellemme. Tuo laki houkuttelee luoksemme lisää rahaa niin kauan kuin muistamme lähettää universumiin ”rikkaiden ajatuksia”.

Rahan salaisuuden voisi siis tämän kirjan mukaan tiivistää siihen, että ”raha tulee rahan luo”. Ei haittaa, vaikka alkuperäinen raha olisi mielikuvituksen tuotetta.

Myös Salaisuus rohkaisee anteliaisuuteen ja rahan sekä lahjojen antamiseen, koska anteliaisuus tukee uutta identiteettiäsi rikkaana persoonana.

Hyvä mielikuvitus on mielestäni suuri rikkaus.

Kannattaa kokeilla vaurauksien visualisointia, mutta pitää silti mielessä, ettei kuvitteellisella shekillä voi maksaa sen paremmin vuokraa kuin ravintolaskuakaan.

Yhteenveto: Hyvä paha kuluttaminen

Säästäminen ei ole aina hyvästä, eikä kuluttaminen ole aina pahasta.

Kuluttaminen on hyvästä, jos osaa valita omaa hyvinvointiaan ja vaurastumistaan parhaiten palvelevat investoinnit.

Esimerkiksi kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen käytetty raha on fiksusti kulutettua rahaa.

Kuluttaminen kuluttamisen itsensä vuoksi ei ole koskaan hyvästä – ei, vaikka monet self help -kirjat siihen rohkaisisivat.

Sinusta ei tule rikasta, vaikka ostaisit kalliita vaatteita ja tarjoaisit ystävillesi illallisia viiden tähden ravintoloissa.

Okei, okei, on mahdollista, että satut niillä kalliilla illallisilla törmäämään tulevaan bisneskumppaniisi, joka tekee sinusta rikkaan.

Todennäköisempää kuitenkin on törmätä ulosottoviranomaiseen, jos elää yli varojensa.

Käsky ”osta parasta, mihin sinulla on varaa” kannattaa mielestäni tulkita niin, että osta parasta mihin sinulla on liikenevää käteistä.

Lisäksi kannattaa muistaa terve kriittisyys. Esimerkiksi laadukkaat vaatteet kestävät pidempään kuin pikamuoti, mutta hinta ei ole laadun tae.

Säästäminen on yleisesti ottaen hyvästä, koska siten selviää yllättävistä kuluista ilman lainaa.

Säästäminen mahdollistaa sijoittamisen ja sijoittaminen mahdollistaa vaurastumisen.

Asenteen muuttaminen ja sitoutuminen pitkän tähtäimen tavoitteisiin voivat tehdä kenestä tahansa varakkaan.

Asenteen muuttamisella tarkoitan sitä, että vaikka tiedostaa budjettinsa rajat ja elää niiden mukaan, ei keskity liikaa rahan puutteeseen vaan pikemminkin mahdollisuuksiin saada pennit poikimaan.

Entä miten toivoisin käskyn ”maksa ensin itsellesi” tulkittavan?

Siten, että:

  1. Tee budjetti: selvitä tulot ja menot
  2. Hyödynnä helppoja säästövinkkejä
  3. Kun saat tuloja, maksa ensin vuokra, puhelinlasku ja muut pakolliset menot
  4. Jaa loppuosa kahteen: säästettävään/sijoitettavaan summaan ja mahdollisimman pieneen käyttösummaan
  5. Siirrä säästettävä/sijoitettava summa heti pois tililtäsi ja kuvittele, ettei sitä ole
  6. Nyt olet maksanut itsellesi ensin! Jos rahat eivät riitä kaikkiin haluamiisi hankintoihin, pohdi niiden tarpeellisuutta ja vasta sitten tapa saada lisää rahaa niitä varten

Liian usein sekoitamme keskenämme todelliset tarpeet ja halut.

Kuluttamisen voi vähentää lähes olemattomiin, jos oppii tunnistamaan, mikä on oikeasti tarpeellinen ostos, ja mitä me vain haluaisimme hankkia.

Lue myös:

Lue lisää aiheeseen liittyvää: