Sijoittaminen vertaislainoihin: ultimaattinen opas

Teksti sisältää suosittelulinkkejä

opas-vertaislainoihin-sijoittamiseen

Sijoittaminen vertaislainoihin on yksi niistä monista tavoista saada tuottoa säästöille.

Lue tästä artikkelista lisää siitä, millaista vertaislaina sijoittaminen on, millaisia tuottoja voit odottaa saavasi ja mitkä palvelut mahdollistavat sijoittamisen vertaislainoihin.

Kerron myös omia kokemuksia vertaislainoihin sijoittamisesta ja vertaislainapalveluista.

Vertaislaina sijoittaminen on rahan lainaamista toisille ihmisille

Vertaislaina sijoittaminen tarkoittaa sitä, että lainaat rahaa toisille ihmisille vertaislainapalvelun kautta.

Osa vertaislainapalveluista järjestää myös lainamuotoista joukkorahoitusta yrityksille.

Velkoja ja velallinen eivät tiedä toistensa henkilöllisyyttä.

Vertaislainapalvelu huolehtii kaikesta rahaliikenteestä, lainahakemusten vastaanottamisesta ja käsittelemisestä sekä esimerkiksi markkinoinnista.

Lainanhakijan kannalta ei ole suurtakaan eroa, onko luotonantaja pankki, rahoituslaitos vaiko yksityissijoittajilta varansa saava vertaislainapalvelu.

Jos hän on tullut siihen tulokseen, että lainan hakeminen kannattaa, etenee lainan hakeminen käytännössä samalla tavalla luotonantajasta riippumatta:

  1. Nettihakemus
  2. Luottotietojen tarkastus
  3. Lainapäätös
  4. Rahat tilille
  5. Lainan takaisinmaksu

Isoin ero voi olla koroissa, sillä osa vertaislainapalveluista tarjoaa lainaa erittäin kilpailukykyisellä korolla.

Miten sijoittaa vertaislainoihin?

Vertaislainoihin sijoittaminen on hyvin helppoa, sillä palveluun voi siirtää rahaa oman taloustilanteen mukaan, ja lainaamisen voi automatisoida.

Palvelu voi hoitaa lainaamisen ja sijoitusten hajauttamisen automaattisesti sijoittajan tekemien esivalintojen mukaisesti.

Vertaislainapalvelu ottaa lainalle maksettavasta korosta oman osuutensa, ja vertaislainan antaja saa pitää loput (no okei, Verohallinto ottaa kyllä omansa – siitä lisää kohta).

Millaista korkotuottoa vertaislainoihin sijoittaminen tarjoaa?

Vertaislainaaminen eli peer-to-peer lending (P2P lainaaminen) mahdollistaa kilpailukykyiset tuotot säästöille.

Taloustaito-lehden mukaan korkotuotot olivat muutamia vuosia sitten jopa 20 % tuntumassa.

Tällä hetkellä realistisempaa on puhua 3–8 % vuotuisesta korkotuotosta.

Vertaislainoihin sijoittaminen ja verotus

Vertaislainoihin sijoittamalla saadut korkotulot ovat verotettavaa pääomatuloa.

  • Pääomatuloveroprosentti on 30 %.
  • 30 000 euroa ylittävästä osuudesta peritään 34 % pääomatuloveroa.

Pääomatuloista voi tehdä verovähennyksiä, kuten työhuonevähennyksen.

Jos käytät työhuonetta edes satunnaisesti pääomatulojen hankkimiseen, voit tehdä työhuonevähennyksen.

Vuodesta 2018 alkaen sijoittaja on pystynyt vähentämään myös vertaislainojen luottotappiot verotuksessa.

Tarkasta vertaislainapalvelun sivustolta, ilmoittaako se tiedot korkotuloista ja realisoituneista luottotappioista verottajalle automaattisesti, vai onko sinun täydennettävä esitäytetty veroilmoitus itse.

Tarkasta myös se, tilitetäänkö ennakonpidätys automaattisesti vai ei.

Ulkomailta saadut vertaislainojen ja lainamuotoisen joukkorahoituksen tuotot verotetaan vastaavasti kuin kotimaiset tuotot.

Jos ulkomainen vertaislaina- tai joukkorahoituspalvelu on pidättänyt sinulta ennakkoveroa, se hyvitetään maiden välisen verosopimuksen mukaisesti Suomessa. Hyvityksen saadakseen sijoittajan tulee toimittaa verottajalle selvitys tuloista ja maksetusta ennakonpidätyksestä.

Erilaisia vertaislainapalveluita

Sijoittaminen vertaislainoihin on mahdollista esimerkiksi näiden palveluiden avulla:

  • SaveLend
  • Bondora

Monet vertaislainapalvelut ovat lopettaneet toimintansa.

Toiminnan lopettaneita vertaislainapalveluita ovat esimerkiksi Vertaislaina Oy ja Fellow Finance.

Alla kerron tarkemmin SaveLendista, Bondorasta ja Fellow Financesta.

SaveLend

Suomalainen vertaislainapalvelu Fixura perustettiin vuonna 2009.

Vertaislainasijoittaminen Fixuran kautta oli helppoa. Korot jaettiin palvelun kanssa 50/50-suhteessa.

Fixura on nykyään osa ruotsalaista SaveLend Groupia.

Sinulla on mahdollisuus sijoittaa lainoihin SaveLendin alustalla, mutta lue ensin huolella kaikki ehdot ja punnitse asiaa.

SaveLend lupailee 7-9 % vuosittaista tuotto-odotusta sijoitetulle pääomalle.

Bondora

Bondora on virolainen vertaislainapalvelu, mikä tarjoaa suomalaisille nopeita lainoja noin 10-20 % korolla.

Bondoran verkkosivustolla on suorastaan harvinaisen paljon tekstiä, mutta poikkeuksellisen vähän tietoa.

Se kuitenkin käy ilmi, että vertaislaina sijoittaminen käynnistyy jo yhdellä eurolla.

Bondoran Go & Grow Unlimited on helppokäyttöinen automaattinen sijoitusalusta. Sillä voit saada 4 % tuoton vuositasolla.

Palvelun etuja ovat:

  • Nopea likviditeetti: rahat voi nostaa milloin vain
  • Hajautus
  • Hallinnointipalkkiot 0 €

Bondoran asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi suomeksi, onhan sillä Suomessa sivuliike. Bondora AS, Suomen sivuliike on rekisteröity Helsinkiin.

Myös Bondoran kautta saatuja tuloja koskee pääomatuloverotus.

Fellow Finance (lopettanut vuonna 2022)

Suomalainen Fellow Finance Oyj on perustettu vuonna 2013.

Siitä tuli Pohjoismaiden suurin joukkorahoitus- ja vertaislainapalvelu.

Se oli aikoinaan alan ainoa toimija, joka oli saanut maksulaitoksen toimiluvan Finanssivalvonnalta.

Luottotappiot huomioiva vuotuinen korkotuotto oli Fellow Financella 3-8 %.

Luottoriskiä saattoi tasoittaa hajauttamalla lainasalkun viiden eri maan vertaislainoihin ja kolmen maan pitkä- ja lyhytaikaisiin yrityslainoihin.

Saatoit myydä lainasi jälkimarkkinoilla, jos halusit kotiuttaa pääomasi odotettua nopeammin (palkkio oli 1 % myydyn lainan pääomasta).

Fellow Financen välityspalkkio suomalaisissa kuluttajalainoissa oli 2 % korko, mikä sisältyi lainanottajan maksamaan korkoon.

Tuotot olivat pääomaverotuksen piirissä.

Fellow Finance sulautui yhteen Evli Pankin kanssa 2.4.2022, joten nykyään yritys voi harjoittaa pankkiliiketoimintaa.

Samalla se lopetti vertaislainojen välittämisen.

Yrityksen uusin nimi on Alisa Pankki.

Muut mahdollisuudet sijoittaa lainoihin

Esimerkiksi edellä esitellyt SaveLend ja Bondora ovat vertaislainapalveluita.

Seuraavaksi kerron Mintoksesta, EstateGurusta ja muutamasta listaamattomasta rahoituslaitoksesta (GF Money ja Blue Finance), joiden avulla kuka tahansa voi sijoittaa lainoihin.

Mintos

Mintos on vuonna 2015 perustettu palvelu, minkä erikoisalaa on sijoittaminen lainapalveluihin.

Palvelussa voi sijoittaa useisiin eri rahoitusyhtiöihin, eli myös muihin kuin vertaislainoja tarjoaviin palveluihin.

Mintoksen etuja esimerkiksi moniin vertaislainapalveluihin nähden ovat:

  • Kansainvälisyys (toimintaa yli 30 maassa)
  • Takaisinnostotakuu (koskee lähes kaikkia lainoja; jos laina on myöhässä yli 60 päivää, laina ostetaan takaisin automaattisesti ja saat korkosi)
  • Varsin helposti onnistuva hajauttaminen

Summa summarum: Mintosilla voit automatisoida sijoittamisen ja tarvittessa vaihtaa salkkusi nopeasti rahaksi.

Ei ihme, että tämä vuonna 2015 Latviassa perustettu yritys on noussut Euroopan suurimmaksi ja tunnetuimmaksi alustaksi lainoihin sijoittamista varten.

Vuodesta 2015 alkaen sijoittajien keskimäärin saama nettotuotto on ollut 10 % luokkaa vuodessa.

Oheinen kuvakaappaus on otettu Mintosin sivustolta 14.7.2023:

Sijoituksilla saadut korkotuotot ovat pääomatuloverotuksen piirissä.

Asiakaspalvelua ei ikävä kyllä saa suomeksi.

Mintosin kautta voit sijoittaa monen tyyppisiin lainoihin aina remonttilainoista autorahoituksiin.

Esimerkiksi Creditstarin suomalaisille myöntämät pikalainat ovat Mintosin mukaan yksi mahdollinen sijoituskohde.

EstateGuru

Myös EstateGuru ylläpitää kansainvälistä sijoitusalustaa, jonka avulla käyttäjät voivat lainata rahaa korkoa vastaan.

Estategurun kautta voit sijoittaa verkossa nimenomaan yrityslainoihin.

Kaikki EstateGurun lainat ovat kiinteistövakuudellisia.

Lainan pantiksi otettavat kiinteistöt sijaitsevat aina Euroopassa.

Pienin sijoitettava summa on 50 €.

Tällä virolaislähtöisellä yrityksellä on lähes 84 000 sijoittajaa, ja keskimääräinen tuotto on ollut 11 % luokkaa.

Kuvakaappaus on otettu EstateGurun sivustolta 14.7.2023:

Voit automatisoida sijoittamisen ja sijoitusten hajauttamisen Auto Invest -palvelulla.

Sivusto on suomenkielinen. Saat suomenkielistä asiakaspalvelua, jos vertaislainoihin sijoittaminen herättää kysymyksiä.

Tuotoista maksat pääomatuloveroa.

EstateGuru kertoi toukokuussa 2023, että Viron finanssivalvonta- ja kriisinratkaisuviranomainen (Finantsinspektsioon) on myöntänyt sille lisenssin, jonka perusteella EstateGuru voi tarjota joukkorahoituspalveluita koko Euroopan unionin alueella.

Korkeatuottoinen

Korkeatuottoinen on GF Money Consumer Financen sijoituspalvelu.

Kyseinen yritys myöntää GF Money -yrityslainoja. Se omistaa myös Lainasto-brändin, jolta voi hakea virtuaalista luottokorttia (luottokorko 20 %).

GF Money Consumer Finance on perustettu Suomessa vuonna 2011.

Korkeatuottoinen-sijoituspalvelu tuli mukaan vuonna 2015.

Sijoittajat saattoivat siirtää varojaan Korkeatuottoinen-palveluun ja saada niille jopa 7–8 % vuotuista osinkotuottoa. Varat saattoi lunastaa takaisin koska tahansa.

Osingosta 25 % oli veronalaista pääomatuloa ja 75 % verovapaata tuloa.

GF Moneyn ja Korkeatuottoinen.fi:n vaikeudet alkoivat vuonna 2018.

Pääkohdat tarinasta:

  • GF Moneyn lupaavasti alkanut pörssilistautuminen romuttui kauppoihin Nuorisosäätiön kanssa vuonna 2018
  • Pandemia ja korkokatot ajoivat GF Moneyn ongelmiin: etuosakkeiden lunastus lopetettiin maaliskuussa 2020 ja osinkojen maksaminen helmikuussa 2021
  • Korkeatuottoinen tarjosi mahdollisuutta vaihtaa tavalliset etuosakkeet vaihdantakelpoisiksi A-osakkeiksi, joilla saattoi käydä kauppaa Privanet-jälkimarkkinapalvelussa, mutta Finanssivalvonta peruutti Privanetin toimintaluvan heinäkuussa 2021
  • Etuosakkeiden osittainen lunastusmahdollisuus avattiin uudelleen loppuvuonna 2022
  • Yhtiö suunnittelee myös osinkojen maksamisen aloittamista uudelleen

GF Moneyn Korkeatuottoinen on selvinnyt monista kriiseistä, mutta kukaan ei osaa ennustaa sen tulevaisuutta.

Sitä vastaan suunniteltiin oikeustoimiakin, koska siihen sijoitetut 28,7 miljoonaa euroa olivat jumissa maaliskuusta 2020 aina loppuvuoteen 2022.

Osinkotuottoa.fi

Osinkotuottoa.fi on pikalainapalvelu Blue Financen sijoittajille suunnattu palvelu, joka lupailee edelleen 7 % vakaata tuottoa.

Alle 6 kk sijoituksille maksetaan sivuston mukaan 3–4 % tuottoa.

Blue Finance on vuonna 2011 perustettu suomalainen rahoitusyhtiö, jonka antamien yksityislainojen korko on ollut 20 %.

Blue Finance on kuitenkin lopettanut uusien lainojen myöntämisen keväällä 2023. Taustalla voi olla syyte kohtuuttomista koroista.

Blue Financen kautta voi edelleen hakea yrityslainaa.

Pienin mahdollinen sijoitus Osinkotuottoa.fi-palvelussa on yksi osake, eli 100 €.

Sijoittaminen on täysin kulutonta.

Edellisen kuukauden aikana kertyneet osingot tilitetään kerran kuussa asiakkaan pankkitilille.

Osinkotulosta 25 % on saajalleen veronalaista pääomatuloa ja loput 75 % verovapaata tuloa (mikäli sijoittajan listaamattomista yhtiöistä saama osinkotulo on enintään 150 000 euroa).

Sijoitukset on voinut lunastaa aina halutessaan (F-sarjan osakkeita lukuun ottamatta), mutta myös Blue Finance keskeytti lunastukset toistaiseksi 24.3.2020.

Loppuvuonna 2022 osinkotuottoa.fi-sivusto päivittyi niin, että lunastusten pitäisi toimia normaalisti.

Uusien osakkeiden merkintä kuitenkin keskeytettiin toistaiseksi 2.12.2022.

Osinkotulojen verotus

Edellä mainittujen lainapalveluiden sijoittajat saavat osinkotuloja.

Jos yritys on listaamaton, eli sen osakkeilla ei käydä kauppaa pörssissä, osinkosi ovat osittain verottomia ja osittain joko ansio- tai pääomatuloveron piirissä.

Jos saamasi osingon määrä on enintään 8 % osakkeiden matemaattisesta arvosta, puhutaan pääomatulo-osingosta.

Jos pääomatulo-osinko on enintään 150 000 euroa:

  • 25 % on veronalaista pääomatuloa
  • 75 % on verotonta tuloa

Osingon 150 000 euroa ylittävästä osasta:

  • 85 % on veronalaista pääomatuloa
  • 15 % on verotonta tuloa.

Huomaathan, että 150 000 euron raja on osakas-, ei yhtiökohtainen.

Jos saat osinkoa listatusta yhtiöstä (Oyj), osingon määrästä:

  • 85 % on veronalaista pääomatuloa eli osinkotuloa
  • 15 % on verotonta tuloa.

Kokemuksia vertaislainoihin sijoittamisesta – hyvät ja huonot puolet

Minulla on kokemuksia vertaislainoihin sijoittamisesta vuodesta 2014, jolloin tein ensimmäisen kerran tuttavuutta Fellow Financen kanssa.

Fellow Financen korkotuotto oli alkuun 14–19 %, mutta sittemmin tuotot ovat vaihdelleet.

Toukokuussa 2021 toteutunut korkotuotto oli 13,3 %.

Fellow Finance tilitti salkkuuni myös väliaikaisen korkokaton hyvityksen vuodelta 2020.

Lainoista 87 % on aikataulussa, ja luottotappiot ovat muutenkin olleet pieniä vertaislainoihin sijoittamishistoriani aikana:

Kuvakaappaus toukokuulta 2021

Minulla on myös kokemuksia Korkeatuottoinen-sijoituspalvelusta, vaikkei tuon palvelun kautta sijoitetakaan vertaislainoihin vaan listaamattomaan rahoituslaitokseen.

En muista, koska tein ensimmäiset sijoitukset Korkeatuottoiseen – olisikohan vuosi ollut 2016?

Sain vuosia sijoituksilleni hyvää, tasaista osinkotuottoa.

Kuten edellä todetaan, osinkoja ei ole maksettu helmikuun 2021 jälkeen, eikä varoja voinut lunastaa yli kahteen vuoteen.

Aiemmin Korkeatuottoisen etu Fellow Financeen nähden oli juuri se, että varat sai takaisin käyttöönsä parilla klikkauksella ja parin pankkipäivän sisällä.

Minulla ei ole omia kokemuksia Bondorasta, Fixurasta, Mintoksesta tai Estategurusta, joista vain ensiksi mainittu voi tarjota kokemuksia vertaislainoihin sijoittamisesta.

Kokemuksia näistä palveluista näyttää löytyvän erittäin hyvin muilta verkkosivustoilta ja keskustelu- sekä arvostelupalstoilta.

Kokosin vielä alle vertaislainasijoittamisen hyvät ja huonot puolet sekä pohdintaa (vertais)lainoihin sijoittamisesta.

Vertaislainoihin sijoittamisen plussat

Vertaislainoihin sijoittamisen hyvät puolet:

  • Mahdollisuus kilpailukykyiseen korkotuottoon
  • Automaattitoiminnot ovat tehneet sijoittamisesta ja hajauttamisesta helppoa
  • Mahdollisuus saada buy back -takuu (maksamatta jääneen lainan lunastus yrityksen toimesta)

Vertaislainoihin sijoittamisen miinukset

Vertaislaina sijoittamisen huonot puolet:

  • Riski: sijoitus ei ole pääomaturvattu eikä kuulu minkään talletussuojan piiriin
  • Etenkin ulkomaisten vertaislainapalvelujen kautta saadut tulot joutuu itse ilmoittamaan verottajalle
  • Mitään ennakonpidätyksiä ei välttämättä tehdä, jolloin jälkikäteen perittävät verot voivat yllättää

Pohdintaa vertaislainoihin sijoittamisen eettisyydestä

Osa vertaislainoihin sijoittamista pohtivista saattaa pohtia toiminnan eettisyyttä.

Onko oikein ryhtyä ”oman elämänsä pankkiiriksi” ja alkaa harjoittaa ”koronkiskontaa”?

Tähän on mahdotonta antaa tyhjentävää vastausta, mutta etenkin kotimaiset vertaislainapalvelut arvioivat lainanhakijan takaisinmaksukyvyn tarkoin, eivätkä anna lainaa ylivelkaantuneelle tai ylivelkaantumisriskin alla olevalle.

Esimerkiksi Fellow Finance kertoi sivuillaan, että yli 70 % lainahakemuksista hylättiin tiukkojen luotonantokriteerien vuoksi.

Lain mukaan korkein mahdollinen korko vertaislainoille Suomessa on 15 % + korkolain mukainen viitekorko.

Se on sama kuin esimerkiksi luottokorteissa. Varsinaisesta koronkiskonnasta ei siis lie voi puhua.

Vertaislainapalveluita syntyi melkein kuin sieniä sateella 2010-luvulla, mutta lainakannan kehitys on ollut maltillista.

Vuoden 2019 lopussa vain muutama prosentti vakuudettomista kulutusluotoista oli vertaislainoitettuja, kun taas USA:ssa noin kolmannes vakuudettomista kulutusluotoista on nimenomaan P2P -lainoja.

Valtioneuvoston 11/2020 julkaiseman oppaan Kuluttajat ja kansalaiset jakamistaloudessa – Tutkijapuheenvuoroja jakamistalouden kehitykseen mukaan vertaislainojen markkinoihin liittyvät samat verotuksen, yksityisyyden ja sosiaalisen kestävyyden ongelmat kuin muihinkin kaupallisen jakamistalouden alustoihin (kuten Uberiin tai Airbnb-palveluun).

Lainoihin sijoittaminen ei ole pelkästään hyvä tai paha asia, vaan asia on paljon monimutkaisempi.

Lisäksi on hyvä muistaa, että jos sinulla on rahaa pankkitilillä, olet jo nyt sijoittanut lainoihin.

Käytännössä kaikki pankit lainaavat tileille sijoitettuja varoja eteenpäin.

Pankin voitto muodostuu ottolainauksen (eli sinun säästöillesi maksettavan talletuskoron) ja antolainauksen (eli velallisen maksaman lainakoron) korkojen erotuksesta.

Lainakorot ja talletuskorot on sidottu toisiinsa.

Jos lainojen korot laskevat (esimerkiksi korkosääntelyn takia), säästöille maksettavat talletuskorot pienenevät.

Pankit tarvitsevat talletuksia voidakseen jatkaa niille kannattavaa lainanantoliiketoimintaa, joten kotitalouksien säästötilien korkojen ei uskota laskevan miinuksen puolelle.

Pohdintaa vertaislainoihin sijoittamisen riskeistä

Vertaislainoihin sijoittamista suunnittelevan kannattaa tehdä huolellinen taustaselvitys etukäteen, sillä myös vertaislainapalvelu saattaa pettää – kuten ajautua konkurssiin tai väärinkäyttää varoja.

Kauppalehti kertoi lokakuussa 2015, että ruotsalaisen vertaislainayhtiö TrustBuddyn sivusto on suljettu, koska rahaa oli kateissa. Ruotsin finanssivalvonta määräsi yhtiön keskeyttämään toimintansa.

Kaikessa sijoitustoiminnassa on toki riskinsä, ja mitä isompia riskejä on valmis ottamaan, sitä isompaa tuottoa voi odottaa.

Silti ei kannata ottaa liian suuria riskejä tai toimia ”laput silmillä”.

Myös sijoitusmaailmassa pätee se, että jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta.

Aina silloin tällöin päivänvaloon tulevat pyramidihuijaukset toimivat tästä ikävinä esimerkkeinä.

Muita sijoitustuotteita: 8 vaihtoehtoa vertaislainoihin sijoittamiselle

test alt text

Alla esittelen lyhyesti 8 vaihtoehtoista sijoitustuotetta, jos vertaislaina sijoittaminen ei tunnu omalta jutulta.

1. Asuntosijoittaminen

Asuntosijoittaminen voidaan jakaa kolmeen kategoriaan:

  • Osta asunto omaan käyttöön ja luota sen arvon nousuun
  • Osta asunto ja vuokraa sitä muille
  • Osta asunto, remontoi se ja myy se voitolla (asuntojen flippaus)

Lue myös:

2. Osake- ja rahastosijoittaminen

Esimerkiksi Nordnet-palvelun kautta voit ostaa mieleisiäsi osakkeita ja rahasto-osuuksia.

Osakesijoitukset voi jättää kasvamaan korkoa, tai ne voi myydä otollisen hetken tullen.

Pörssisäätiön mukaan osakkeiden keskimääräinen vuosituotto on pitkällä aikavälillä ollut noin 7 prosenttia.

Rahastosijoittaminen on monessa mielessä helpompaa, koska silloin asiantuntijat huolehtivat sijoitustesi hajauttamisesta tuottaviin kohteisiin. Tarkasta rahaston kulut ja valitse sopiva rahasto tuotto-odotusten tai esimerkiksi arvojesi pohjalta.

3. Tilille säästäminen

Tilille säästäminen on melko turvallista, sillä varasi on suojattu 100 000 euroon saakka, mutta tuotto-odotus on tyypillisesti pieni.

Kotimaisista pankeista iso osa tarjoaa 0 % talletuskorkoa.

Norjalaiset, ruotsalaiset tai virolaiset pankit voivat laittaa hieman paremmaksi.

Taloussivusto Fiksukuluttaja vertaili hiljattain säästötili talletuskorot. Kurkkaa sieltä korkein talletuskorko tällä hetkellä.

4. Listaamattomiin yrityksiin sijoittaminen

Edellä jo sivuttiin tätä aihetta aihetta.

Voit sijoittaa listaamattomaan yritykseen, oli se sitten rahoituslaitos tai vaikkapa teknologia-alan start up.

Startup-sijoittajaksi (joita kutsutaan toisinaan myös enkelisijoittajiksi tai bisnesenkeleiksi) pääsee esimerkiksi seuraamalla listaamattomien yhtiöiden toisinaan järjestämiä rahoituskierroksia eli osakeanteja.

Jos rahaa ei saada tarpeeksi kokoon jonkin joukkorahoitusalustan kautta, anti peruuntuu.

Listaamattomista osakkeista on vaikeampi päästä eroon kuin normaaleista osakkeista.

Joudut odottamaan joko sitä, että jokin toinen firma ostaa yrityksen ja maksaa sinut ulos, tai että listaamaton yritys pääsee viimein listautumaan pörssiin. Silloin voit myydä osuutesi normaaliin tapaan.

5. Bitcoin ja muut kryptovaluutat

Bitcoin on vain yksi esimerkki lukemattomista virtuaalivaluutoista, joita voit ostaa ja myydä verkossa.

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen voi olla kannattavaa, mutta totta kai mukana on iso riski valuutan arvon romahtamisesta.

Suosittelemme, että käytät vertailusivustoa, kuten CryptoRunner, ennen kryptovaluutan ostamista.

Yhteensä erilaisia kryptovaluuttoja on jo noin 10 000.

6. Kulta, taide ja antiikki, joukkovelkakirjalainat sekä oma hyvinvointi

Listasin tähän loppuun vielä muutaman idean ylimääräisten varojen käyttämiseen.

Kulta on perinteinen sijoituskohde, mutta korkotuottoa kassakaapissa oleva harkko tai kääty ei tuo.

Kultaan sijoittaminen perustuu kullan arvon säilymiseen ja odotettuun arvonnousuun.

Taiteeseen tai antiikkiin sijoittamisesta minulla ei ole juurikaan kokemuksia.

Ennen kuin käyttää tuhansia euroja mihinkään veistokseen, mehukannuun tai epämukavaan muovituoliin, kannattaa hankkia aiheesta mahdollisimman paljon tietoa jostain muualta kuin Kultaintosta.

Joukkovelkakirjalaina on yrityksen, valtion, kunnan, luottolaitoksen tai yhteisön liikkeeseen laskema laina, jota voidaan myydä sijoittajille.

Joukkovelkakirjalainalla pyritään lisäämään esimerkiksi yrityksen vieraan pääoman määrää.

Sijoittajan luvataan saavan rahansa takaisin tietyn ajan päästä, mahdollisesti korkojen kera.

Lopuksi vielä lifestyle-blogeille ominainen maininta siitä, ettei mikään ole niin arvokasta kuin oma hyvinvointi.

Monissa tapauksissa on perusteltua käyttää varoja omaa terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua parantaviin suunnitelmiin.

Jollekin se voi olla silmäleikkaus, toiselle taas ennenaikainen eläköityminen tai siirtyminen nelipäiväiseen työviikkoon.

Yhteenveto

Tässä artikkelissa kerron siitä, mitä vertaislainoihin sijoittaminen tarkoittaa ja millaisia hyviä tai huonoja puolia siihen liittyy.

Esittelen myös pari vertaislainapalvelua sekä vaihtoehtoa vertaislainoihin sijoittamiselle.

Lisäksi käyn lyhyesti läpi omia kokemuksia vertaislainoihin sijoittamisesta.

Huomaathan, että en anna sijoitusneuvontaa tai -vinkkejä.

Lue lisää aiheeseen liittyvää: