Vieraskynän kirjoittaja: Jenika Silosuo, Mielen Telakka
Tupakointi on oikeastaan pahempaa kuin siihen kuluvan rahan polttaminen savuksi ilmaan.
Jokainen polttamatta jäänyt tupakka säästää lompakon lisäksi sekä luontoa että terveyttä, joten kannattaa pyrkiä eroon tupakasta.
Tiesitkö, että tupakan tumppi ei maadu, vaan päätyy mikromuoviksi vesistöihin ja kalojen mukana ruokapöytään?
Entä, että tupakointi aiheuttaa Suomessa arviolta 4 000 kuolemaa vuosittain vaikuttaen hengitysteiden lisäksi laajasti koko kehoon ja altistaen esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeille?
Tupakoinnin lopettamisessa harvemmin on kyse tiedon puutteesta tai siitä, ettei tupakasta oikeasti haluaisi eroon. Lue lisää siitä, miksi et pääse tupakasta eroon, ja mitä sille voi tehdä.

Sisältö
Miksi on vaikeaa päästä tupakasta eroon?
Syyt tupakointiin löytyvät alitajuntamme puolelta, ja siksi myös ratkaisut onnistumiseen löytyvät sieltä.
Vaikka tupakointi järjellä ajateltuna tuntuu täysin käsittämättömältä, ei se ole sitä mielemme toiminnan näkökulmasta.
Tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa, koska tupakka aiheuttaa nikotiinin ja muiden yhdisteiden kautta aineellista riippuvuutta, mutta vielä paljon tärkeämmäksi koen sen aiheuttaman psyykkisen riippuvuuden.
Tupakoinnistaan joutuu maksamaan kovaa hintaa henkisesti.
Muistan itse jatkuvan taistelun itseni kanssa siitä, milloin sain luvan polttaa. Koin usein syyllisyyttä, kun tupakanhimo pakotti käryttämään sukulaislasten näkyvillä.
Paniikkihetket, kun oli kiire ja sytkäri taas hukassa.
Itsensä ulkopuoliseksi ja huonoksi tunteminen, kun ainoana porukasta piti työpäivän aikana löytää sopiva paikka kessulle.
Itsetietoisuus pahasta hajusta, jota kantoi kuin ominaistuoksua mukanaan.
Uskoin tuolloin ajatukseen, että tarvitsen tupakkaa. Että se helpottaisi stressiin, auttaisi rentoutumaan, tasaisi hermoja jos pinna meinaisi palaa, olisi palkintona kun olen suorittanut jonkin työn…
Nämä uskomukset olivat itselleni se suurin este, minkä takia en päässyt tupakasta eroon, vaan retkahdin kerta toisensa jälkeen.
Vaikka olisin ollut jo pitkälläkin, niin pahan hetken tullen turvauduin savukkeeseen. En millään päässyt tupakasta eroon.
Uskomuksista ja tupakasta eroon pääseminen
Noiden uskomusteni tunnistaminen omien ajatusten tarkkailun avulla oli itselleni reitti vapauteen.
Tajusin, että kaikki ajatukset eivät ole totta tai minulle hyödyllisiä.
Kyseenalaistamisen ja mielen sisäisen työstämisen kautta opin suhtautumaan tupakanhimon tunteeseen ja siihen liittyviin ajatuksiin eri tavalla.
Siinä, missä ennen olisin alkanut panikoida, koinkin huvittuneisuutta siitä, mitä ihmeellisiä temppuja ja keinoja mieleni olikaan keksinyt tekosyiksi polttamisen jatkamiselle.
Asenteeni oli siis muuttunut, ja muuta en enää tarvinnut.
Olin vihdoin vapaa enkä kokenut enää tarvitsevani tupakkaa osaksi elämääni.
Sittemmin olen valmentajana ja ryhmän ohjaajana auttanut monia eroon tupakasta.
Uusimpana lisänä on kattava työkirja, joka ottaa huomioon myös mielen sisäisen prosessin.
Matka savuttomaan elämään on vielä toistaiseksi saatavilla ladattavana PDF-versiona vain 2 tupakka-askin hintaan täydellä rahat takaisin -takuulla!
Käy lukemassa huippuhyvät arvostelut, tutustumassa sisältöön ja hanki tupakoinnin lopettamisen työkirja täältä: www.mielentelakka.fi/savutonelama
Jos kaipaat neuvoa tai keskustelukumppania, olen käytössäsi. Haluan auttaa jokaista onnistumaan päätöksessä, joka ainakin itselläni oli ehdottomasti yksi elämäni parhaista!
Kiitos ajastasi ja toivottavasti tästä kirjoituksesta oli sinulle paljon hyötyä!
Parhain terveisin,
Jenika Silosuo
NLP-, rentoutus- ja hypnoosiohjaaja, mentaalivalmentaja
Eroon tupakasta vertaisohjaaja
Mielen Telakka MIETE
0440848281 (ark. klo 12-20)
Lähteet:
- Matka savuttomaan elämään – työkirja tupakoinnin lopettamiselle: Jenika Silosuo, 2021 https://www.mielentelakka.fi/savutonelama-earlyaccess katsottu 17.2.2021
- Tupakannatsa päätyy mikromuoviksi vesistöihin: Yle uutiset, 17.1.2017 https://yle.fi/uutiset/3-9406126 katsottu 17.2.2021
- Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito: Käypä hoito -suositus, 2018 www.kaypahoito.fi/hoi40020 katsottu 17.2.2021