Artikkeli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä (Suomen Kultareservi)
Suomessakin myytävissä kultakoruissa ja kännyköissä voi olla laittomasti kaivettua kultaa.
Vaikka kaivoksella olisikin toimilupa ja se olisi siinä mielessä laillinen, kaivostoimintaan saattaa silti liittyä rikollisuutta, lapsityövoimaa, alkuperäiskansoihin kohdistuvia ihmisoikeusrikkomuksia ja esimerkiksi ympäristötuhoja.
Tässä artikkelissa käyn useiden eri lähteiden valossa läpi sitä, millaisia eettisiä ja ekologisia kullan kaivamiseen ja huuhtomiseen 2020-luvulla liittyy.
Artikkelin loppupuolella pohdin sitä, mitä on vastuullinen kulta – vai onko sellaista olemassakaan.
Sisältö
Kullan kysyntä on pohjaton
Kulta on vaihdon väline ja tärkeä raaka-aine.
Suomen luonnonsuojeluliiton Kaivannaisten maailmantalous: Kultakuumeesta luonnonvarakriisiin -julkaisun mukaan tyypillinen matkapuhelin sisältää 50 mg kultaa.
Vuosittain tuotettuihin noin miljardiin matkapuhelimeen tarvitaan lähes 50 tonnia kultaa.
Kaiken kaikkiaan elektroniikkateollisuus tarvitsee 230 tonnia kultaa vuodessa. Muun teollisuuden tarpeisiin kuluu noin 70 tonnia.
Hammaspaikkoihin kultaa käytetään yli 30 tonnia vuodessa.
Lisäksi kullasta tehdään koruja ja sijoitusvarallisuutena toimivia harkkoja.
Jonkin verran kultaa käytetään myös taidealoilla ja esimerkiksi elintarvikkeiden valmistuksessa (lehtikultaa löytyy muun muassa Blue Nun -viinistä).
Kullan ja etenkin elektroniikkateollisuudessa käytetyn kullan kierrättäminen on edelleen vähäistä, joten valtaosa kullasta on neitseellistä.
Kullan kysyntä on lisääntynyt viime vuosina, ja tämä näkyy myös kullan hinnassa.
Tämän artikkelin alkuperäisenä kirjoituspäivänä 17.7.2022 kullan hinta oli 1692,55 euroa per unssi.
(Jos tahdot tietää, paljonko saisit myymällä tarpeettomat tai rikkinäiset kultakorusi, käytä Suomen Kultareservin kullan hintalaskuria.)
Kultakaivokset aiheuttavat ympäristötuhoja ja inhimillistä kärsimystä
Kaikki haluavat kultaa, ja ketjun jokainen toimija haluaa ostaa sitä mahdollisimman halvalla.
Tarkastellaan seuraavaksi ongelmia, joita kullan tuotantoprosessiin liittyy – kuten esimerkiksi korruptiota, järjestäytynyttä rikollisuutta, rahanpesua ja metsäkatoa.
Rahanpesu
Netflix-dokumentti Dirty Money: Dirty Gold (2020) paljastaa, miten laitonta kultaa voidaan käyttää rahanpesussa.
Dokumentin tapausesimerkissä homma toimii näin:
Kun Meksikosta Yhdysvaltoihin salakuljetetut huumeet on myyty katukaupassa, rahoja ei voi tallettaa pankkiin. Hyväksyttävä alkuperätodistus nimittäin puuttuu.
Yksi ratkaisu on salakuljettaa rahat Etelä-Amerikkaan (esimerkiksi Peruun) ja ostaa rahoilla laitonta kultaa. Laiton kulta voi olla laillista halvempaa ja helpompaa hankkia.
Nyt likainen raha on muuttunut laittomaksi kullaksi.
Jotta laiton kulta saataisiin laillisille markkinoille, tarvitaan peiteyhtiö, jolla on kontakteja kullan jalostamoihin.
Dokumentin perusteella kaikki yhdysvaltalaiset kullanjalostamot eivät ole kovin tarkkoja ostamansa raaka-aineen alkuperästä, vaan ostavat kultaa kuin kultaa, jos hinta vain on kohdillaan.
Yhdysvaltalainen kullanjalostamo myy kullan eteenpäin, ja se päätyy laillisille markkinoille.
Sulatetun kullan alkuperää on mahdoton jäljittää, joten jalostettu kulta ei ole enää veristä.
Kullan myynnin myötä myös huumerahat on pesty tarpeeksi hyvin, jotta ne voidaan tallettaa pankkiin ja käyttää esimerkiksi kiinteistösijoituksiin.
Dokumentissa kerrottiin myös se, ettei kultaa enää tuoda Perusta niin paljon kuin aiemmin, sillä Peru alkoi valvoa tarkemmin laittoman kullan maastavientiä.
Kullan vienti Perusta Yhdysvaltoihin laski, mutta samaan aikaan kullan vienti Perun naapurimaista Boliviasta ja Ecuadorista kasvoi merkittävästi.
Tästä oli pääteltävissä se, että laiton kulta salakuljetetaan nykyään Perusta Boliviaan tai Ecuadoriin, joista se on helpompi kuljettaa Yhdysvaltoihin jalostettavaksi.
Laiton kaivostoiminta: korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta
Kullankaivu Amazonjoen sademetsäalueella on useimmiten laitonta.
Etelä-Amerikan maista laittomia kaivoksia on ainakin Boliviassa, Brasiliassa, Ecuadorissa, Perussa ja Venezuelassa.
Edellä viitattu Netflixin dokumentti nosti esiin yhden syyn siihen, miksi juuri Perussa on niin paljon laittomia kaivoksia.
Virallisilta kaivoksilta vaaditaan esimerkiksi kaivosalueen kunnostamista (kuten alueen metsittämistä uudelleen) kaivostoiminnan loputtua.
Pienyrittäjillä – joille kullankaivu näyttäytyy ehkä ainoana elinkeinona Perun köyhällä maaseudulla – ei ole varaa täyttää kaivoksen virallistamisen vaatimuksia.
Myöskään kaivostyöntekijöillä ei ole kovin paljoa valinnanvaraa. Kaivos voi olla ainoa keino ansaita perheen elanto.
Kaivostyöntekijöitä houkuttelee väite hyvästä tulotasosta, mutta tosiasiassa kullankaivajan ja -huuhtojan palkka on 400 dollarin tuntumassa.
Myös järjestäytynyt rikollisuus tienaa kullalla.
Laittomien kaivoksien omistajat joutuvat maksamaan rikollisille “veroa” tai pikemminkin suojelurahaa. Jos vaadittuja summia ei makseta, rikolliset eivät tyydy uhkailemaan, vaan voivat tappaa saman tien.
Toinen syy laittomien kaivosten runsaudelle on se, ettei kaikille alueille edes myönnettäisi kaivoslupia. Jos maaperässä kuitenkin tiedetään olevan kultaa, on kiusaus kaivoksen perustamiseen suuri.
Yle kertoo artikkelissaan vuodelta 2020, että brasilialaiselta salakaivokselta voi löytyä kultaa 50–100 grammaa per päivä, mikä voi tarkoittaa kaivokselle 2000-4000 euron päivittäistä bruttotuloa.
Myös kaivostyöntekijät voivat päästä brasilialaisittain hyville ansioille.
Provisiopalkalla voi tienata noin 650 euroa kuukaudessa – jos suostuu työskentelemään raskaissa ja vaarallisissa olosuhteissa 12 tuntia päivässä viikon jokaisena päivänä.
Laittoman kultakaivoksen perustamiseen ei tarvita juurikaan paperisotaa.
Artikkelin perusteella tavallinen tapa on vallata alue ja alkaa kaivaa.
Maanomistajalle saatetaan maksaa jotain provisiota, ellei kyseessä ole valtion omistama maa-alue.
Kolmessa viikossa ehditään raivata sademetsään jalkapallokentän kokoinen ja noin 15 metriä syvä kaivanto.
Kun laiton kultakaivos alkaa ehtyä tai toiminta hankaloituu muutoin, siirrytään seuraavalle alueelle siivoamatta jälkiä tai kunnostamatta aluetta mitenkään.
Laittomia kaivoksia syntyy siis kuin sieniä sateella.
Brasiliassa toimivat ympäristöjärjestöt ovat paikantaneet yli 450 laitonta kaivosta ja kaivosaluetta pelkästään Brasiliassa, mutta laittomia kaivoksia uskotaan olevan kymmeniä – ellei satoja – enemmänkin.
Virkavalta on voimaton näin laajamittaisen toiminnan edessä.
Keskusrikospoliisin tutkijan kertoi Ylelle, ettei poliisi ei voi lähteä pidättämään tuhansia luvattomia kullankaivajia (jotka eivät näe itseään rikollisina, koska pidätysvaaraa ei ole).
Ne poliisit, jotka tarkastusiskuja tekevät, lähtevät keikoille usein lahjusten toivossa.
Heidät on siis maksettava hiljaiseksi, joten monet poliisit keräävät rahaa hieman samaan tapaan kuin järjestäytynyt rikollisuus.
Brasilian presidentti Jair Bolsonaro ei ole halukas hankaloittamaan kullankaivuta – varsinkaan nyt, kun kullan hinta on korkealla.
Bolsonaro on itse asiassa erittäin myötämielinen kullankaivulle. Hän tahtoisi laajentaa laillistakin kullankaivuuta alkuperäiskansojen suojelualueille.
Jos näin kävisi, alkuperäiskansojen elinympäristö ja toimeentulomahdollisuudet kaventuisivat entisestään.
Laiton ja laillinen kullankaivu aiheuttaa ympäristötuhoja
Kullan kaivamiseen liittyy pitkälti samoja ympäristöongelmia kuin muuhunkin kaivostoimintaan.
Kullan kaivun aiheuttamia ympäristöongelmia:
- Kaivostoiminta edellyttää metsähakkuita, mikä aiheuttaa metsäkatoa
- Metsäkadon vuoksi monet kasvi- ja eläinlajit voivat kadota alueelta
- Metsien tuhoutuminen uhkaa alkuperäiskansojen elinkeinoja
- Sademetsien tuhoutuminen edistää ilmastonmuutosta (sademetsät ovat tärkeitä hiilinieluja)
- Kaivostoiminta edellyttää maa-, mineraali- ja kivimassojen siirtelyä, eikä syntyneitä kaivantoja välttämättä kunnosteta
- Kaivantoihin kerätty, saven seulontaan käytetty vesi päätyy ennen pitkää jokiin: joet samentuvat, mikä uhkaa kalakantoja
- Kaivostoiminta synnyttää kaivannaisjätettä (yhden 10 g kultasormuksen tuottamisessa kaivannaisjätettä voi syntyä jopa 20 tonnia)
- Kullan erottelussa käytetty elohopea puolestaan kertyy kaloihin ja joen alajuoksun asukkaisiin
- Kullan erottelussa voidaan käyttää myös ihmisille ja eläimille elohopeaakin vaarallisempaa syanidia
- Vesistöihin voi päästä myös muita haitallisia aineita
Toisinaan ympäristöongelmat kulminoituvat isompaan onnettomuuteen.
Esimerkiksi kanadalaisella kultakaivoksella tapahtui vuonna 2014 paha ympäristöonnettomuus.
Ylen mukaan 10 miljoonaa kuutiometriä myrkyllisiä kemikaaleja sisältänyttä jätevettä vuoti vesistöihin rikastushiekka-allasta ympäröineen padon sorruttua. Myrkkyvedet saastuttivat Fraser-joen koko valuma-alueen.
Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa tapahtunut vuoto oli monta kertaa laajempi kuin nikkeli- ja sinkkikaivos Talvivaaran vuoto vuonna 2012.
Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Talvivaaran altaasta pääsi vuotamaan ympäristölle vahingollista metallipitoista vettä ja sakkaa noin 1,2 miljoonaa kuutiota. Kaivosalueen ulkopuolelle päätyi tuolloin noin 240 000 kuutiota.
Eräässä toisessa artikkelissaan Yle kertoo romanialaisen kultakaivoksen patoaltaiden murtumisesta vuonna 2000.
Syanidi ja raskasmetallit tappoivat kalat sekä suuren osan muistakin eläimistä Tonavan sivujoessa Tiszassa. Samalla 2 000 0000 ihmisen juomavesivarat myrkyttyivät.
Vuonna 1995 pato-onnettomuus Guyanassa ajoi Essequibojokeen 3,2 miljoonaa litraa syanidivettä. Seuraava samanlainen, joskin aiempaa pienempi turma sattui jo viiden vuoden kuluttua.
Syaniditurmia on tapahtunut 2000-luvulla myös Kiinassa, Ghanassa, Uudessa-Seelannissa, Nicaraguassa ja esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Muissakin maissa on sattunut kaivospatojen murtumia, joissa on kuollut ihmisiä, ja jotka ovat olleet katastrofaalisia alueen luonnolle.
Onnettomuuksista ei haluta tietoa julkisuuteen niiden kiusallisuuden vuoksi.
Valvonta on pettänyt, eivätkä kaivosyhtiöt tai – mahdollisesti korruptoituneet – viranomaiset halua asiaa pengottavan sen tarkemmin.
Elohopea ja syanidi pilaavat terveyden
Kehittyvien maiden kultakaivoksissa on vaarallista työskennellä esimerkiksi malariasääskien, puutteellisten asuinolojen, järjestäytyneen rikollisuuden ja kaivutöissä käytetyn dynamiitin vuoksi.
Lisäksi kaivostyöntekijät saattavat joutua käsittelemään elohopaa ja syanidia.
Räjähteiden ja kullan erottelun tehostamiseen käytettävien myrkkyjen (elohopean ja syanidin) takia kullan kaivaminen voi olla taloudellisesti kannattavaa, vaikka tonnissa maata olisi vain puolisen grammaa kultaa.
(Mikäli sormus painaa 10 g, on maata kaivettu sen eteen ehkä jopa 20 tonnin edestä.)
Kullankaivuu kuluttaa vuosittain arviolta noin 1400 tonnia elohopeaa, mikä on metalleihin kuuluva hermomyrkky.
Elohopea voi tappaa kaivostyöntekijän (jolla ei välttämättä ole käytössään mitään suojavarusteita) sekoittamalla tämän immuunipuolustusjärjestelmää. Seurauksena voi olla esimerkiksi syöpä.
Ensin elohopea voi kuitenkin viedä näön ja muistin sekä yleisterveyden.
Elohopea koskettaa myös kaikkia vesistön varrella asuvia.
Euroopan ympäristökeskuksen mukaan elohopea voi jäädä tuhansiksi vuosiksi esiintymään vapaasti ympäristössä.
Eläimet voivat saada sitä ravinnonoton yhteydessä, ja eläimistä se päätyy ihmisiin.
Kaliforniasta löytyy järviä, joista ei saa kalastaa, koska järviin on päässyt elohopeaa 1800-luvulla. Amazonin sademetsissä valinnanvaraa ei välttämättä ole – on syötävä sitä, mitä saa (kalaa).
Illegal mining -sivustolla kerrotaan, että Kolumbian kansallisen terveysinstituutin Apaporis-joella tekemän tutkimuksen perusteella jopa 80 % tämän alueen alkuperäiskansoista on elohopean saastuttamia.
Jo sikiö voi altistua elohopealle äidin syömien kalojen kautta.
Altistuksella voi olla elinikäisiä vaikutuksia lapsen aivoihin ja hermostoon – eli muistiin, tarkkaavaisuuteen ja muihin kognitiivisiin taitoihin.
Kultakaivosala tarvitsee myös syanidia.
1960-luvulla havaittiin, että syanidi on tehokkaampi aine kullan erottamisessa kuin elohopea.
Sittemmin syanidi on ollut käytössä isoissa kaivoksissa, kun taas elohopea jäi pienempien toimijoiden käyttöön.
Syanidi on vielä elohopeaakin myrkyllisempää.
Terve aikuinen kuolee teelusikallisella syanidia, ja pienempi annos lamaa sydäntä, hengitystä ja keskushermostoa.
Suomen luonnonsuojeluliiton julkaisussa Kaivannaisten maailmantalous kerrotaan, että kultakaivosala tarvitsee 180 000 tonnia natriumsyanidia joka vuosi.
Vaikka syanidi haluttaisiin kieltää, sitä käytetään myös Suomessa Kittilän kultakaivoksella.
Suomen Kuvalehti kertoi vuonna 2020, että Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut kaivokselle luvan laskea aiempaa enemmän puhdistettuja jätevesiä purkuputken kautta Loukiseen.
Kaivosyhtiöllä on nyt lupa juoksuttaa Loukiseen 11 000 tonnia sulfaattia ja 110 tonnia typpeä vuodessa. Vesistöön lasketaan myös arseenia, nikkeliä ja syanidia.
(Edellinen vuoto Kittilän rikastushiekka-altaassa oli tiettävästi vuonna 2015, ja se kesti useita kuukausia nostaen muun muassa Seurujoen lyijypitoisuutta.)
Kullan erottamiseen ei välttämättä tarvittaisi myrkkyjä.
Kemia-lehden loppuvuonna 2021 julkaistun artikkelin mukaan syanidi olisi korvattavissa esimerkiksi suolalla (tarkemmin ottaen kloridilla ja sähkökemialla).
Kulta voitaisiin erottaa myös käsityönä, mikä on tietenkin raskasta ja pitkäveteistä.
Olen saanut kokeilla vaskoolin käyttöä, enkä kokemukseni perusteella ole hevillä hankkimassa omaa vaskoolia ja valtausta…
Yhteenveto – Verikulta on iso ongelma juuri nyt
Kultaan liittyvät eettiset ja ekologiset huolet ovat päivänpolttavia ongelmia.
Maailmassa on tällä hetkellä arviolta noin 100 miljoonaa kullankaivajaa, joista suurin osa työskentelee huonoissa olosuhteissa kehitysmaissa.
Suomen luonnonsuojeluliiton tietojen mukaan kaivostyöläisistä 4–5 miljoonaa on naisia ja lapsia. Nuorimmat lapset ovat 6-vuotiaita.
Kaivostyöntekijät ovat kaivostyöntekijöitä olosuhteiden pakosta.
He ovat usein varsin tietoisia laittoman ja valvomattoman kaivostoiminnan vaikutuksista itselleen sekä elinympäristölleen.
Esimerkiksi Perun Madre de Diosin alueella yli 90 % kultakaivoksista on laittomia. Ne tuhoavat vääjäämättä sekä sademetsäekosysteemiä että alueen väestöä, josta valtaosa kärsii elohopeamyrkytyksestä.
Myös Verkkouutisten artikkelin hurjan lukemat antavat osviittaa verikultaongelman laajuudesta ja vakavuudesta.
Artikkelin perusteella Venezuelan tuottamasta kullasta arviolta 90 % on tuotettu laittomasti.
Kulta salakuljetetaan ulkomaille kaupallistettavaksi kansainvälisillä markkinoilla.
Hiljattain hätälaskun tehneestä koneesta löytyi 932 kg laitonta kultaa.
Se oli kuitenkin pieni määrä verrattuna esimerkiksi siihen, mitä turkkilaiset viranomaiset kertoivat kuljetetun Caracasista Instanbuliin vuonna 2018: 23 tonnia!
Englannin Pankissa on puolestaan tällä hetkellä 31 tonnia venezuelalaista kultaa takavarikoituna oikeuskäsittelyn vuoksi.
Kierrätyskulta on eettisin ja ekologisin vaihtoehto
Useimmissa tapauksissa on mahdotonta sanoa, missä ja miten esimerkiksi kultakaupassa myytävä sormus on tuotettu.
Vastuullista kultaa voisi olla Lapin jokikulta, Reilun kaupan kulta ja kierrätyskulta.
Lapin jokikulta on eettinen ja korruptiosta, elohopeasta sekä syanidista vapaa valinta.
Lappilaiset menetelmät jokikullan huuhtomisessa ovat verrattain hyvin ekologisia.
Jokikulta on kuitenkin merkittävästi kalliimpaa – muttei niin kallista, etteikö Hämeenlinnan ortodoksinen kirkko olisi kullannut sillä ristinsä ainoana kirkkona Suomessa.
Kirkon risteihin kerrotaan tarvitun vain yhden sormuksen verran kultaa. (Olisin veikannut määrän olleen paljon isompi!)
Toinen tapa ostaa kultaa vastuullisesti on etsiä Reilun kaupan kultaa.
Reilukauppa.fi-sivustolla kerrotaan, että Reilun kaupan kulta tulee Perusta.
Reilun kaupan kultaa ei hankita teollisilta suurkaivoksilta, vaan pienten kaivosten kullankaivajilta, “joissa huolehditaan työntekijöistä ja ympäristöstä”.
Sivulla kerrotaan myös, että: “Reilu kauppa pyrkii tekemään kaivostoiminnasta turvallisempaa ja kannattavampaa kaivostyöntekijöille, lisäämään ihmisten tietoisuutta kultaan liittyvistä sosiaalisista ja ympäristöä saastuttavista ongelmista sekä tarjoamaan kuluttajille vastuullisemman vaihtoehdon ostaa kullasta valmistettuja koruja.”
Minun ymmärrykseni ja käytettävissä olevat lähteet eivät riitä arvioimaan sitä, miten hyvin tavoitteet toteutuvat käytännössä.
Financial Timesin artikkelista paljastuu, että Reilun kaupan kullan (eli Faitrade-sertifikaatin) rinnalla on toinenkin sertifikaatti: Fairmined.
Financial Timesin artikkelista käy ilmi, että eettisiä kaivoksia on silti edelleen vähän.
Lisäksi siinä esitetään väite siitä, että erilaiset sertifioijat ja kansalaisjärjestöt kilpailevat samoista kaivoksista sen sijaan, että ne keskittyisivät saamaan uusien kaivoksien työoloja ja ympäristönsuojeluohjelmia samalle tasolle.
Kolmas tapa käsitellä kultaa vastuullisesti on kierrättää kultaa.
Olisi ehkä naiivia ajatella, että jos kaikki kulta kierrätettäisiin, uutta kulta ei enää kaivettaisi. Uutta kultaa ei ehkä tarvitsisi kaivaa, mutta markkinatalous ei taida muutenkaan perustua ajatukselle kulutuksen kohtuullistamisesta.
(Tässä yhteydessä en tilanpuutteen takia puutu enää siihen, mitä ne 100 miljoonaa työttömäksi jäävää kaivostyöntekijää sitten tekisivät, mutta asiaa ei pidä missään nimessä vähätellä.)
Kierrätyskullan voi kuitenkin ostaa melko puhtaalla omallatunnolla – kulta on jo ollut olemassa, joten sitä varten ei ole tarvinnut hakata lisää sademetsää tai tuottaa enää lisää vaarallista kaivosjätettä.
Kierrätyskullan valinta on yksi tapa pienentää hiilijalanjälkeä ja noudattaa zero waste -elämäntapaa.
Jos siis haluat ostaa kultakorun, harkitse käytettyä kultakorua (joita löytyy muun muassa panttilainaamoista) tai kierrätyskullasta valmistettua korua.
Myös kännykän tai muun elektroniikkalaitteen voi ostaa käytettynä. Tietyiltä myyjätahoilta saa takuun myös käytetylle elektroniikkalaitteelle.
Rikkinäiset tai tarpeettomat kultakorut kannattaa myydä kierrätyskullaksi.
Kultakorut voi sulattaa ja käyttää uudelleen käytännössä loputtomasti.
Muistathan kierrättää myös kännykät ja muut elektroniikkalaitteet. Noin 80 puhelimen sisältämästä kultamäärästä saadaan valmistettua uusi 14 karaatin kultasormus.
Mikäli kiinnostaa saada maksuton arviointi kultakoruille, paljon voisit tienata kultakoruistasi, tilaa maksuton myyntipakkaus Suomen Kultareserviltä.
