Tekstissä mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä***
Juhani Seppäsen kirja Hullu työtä tekee (2005) on poikkeuksellinen kirja rahasta ja työnteosta.
Kirja ei rohkaise säästämään tai sijoittamaan. Kirja ei edes rohkaise käymään töissä yhtään enempää kuin on tarpeen.
Kirjan tarkoitus ei kuitenkaan ole rohkaista hyppäämään oravanpyörästä kokonaan.
Tarkoitus on rohkaista pohtimaan sitä, miksi käymme töissä, ja miksi olemme valmiita uhraamaan töille niin paljon aikaa.
Voisiko vähempikin riittää?
Jos ei, niin miksei?
Tähän artikkeliin on poimittu parhaat palat kirjasta Hullu työtä tekee.
Kirjan voi kuunnella *BookBeat-palvelussa. Huomaa uuden asiakkaan ilmainen kokeilujakso 🙂
Sisältö
Töissä käydään hyvinvoinnin edistämisen takia
Juhani Seppänen lähtee liikkeelle siitä, että työelämän perusmotiivi on yksilön hyvinvoinnin edistäminen.
Töissä käydään (tai pitäisi käydä) siksi, että saataisiin rahaa perustarpeisiin, kuten asumista ja syömistä varten.
Seppänen uskoo, ettei töissä ole tarkoitustaan viihtyä.
Tässä työnteko eroaa harrastuksista.
Viihde, taide, urheilu, matkailu ja muut harrastukset ovat aikuisten leikkiä.
Tällainen leikkiminen on sinänsä tarpeetonta, mutta sillä on jo varhain oivallettu olevan tärkeä rooli ryhmän yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamisessa.
Nykyään työnantajat rohkaisevat työntekijöitään harrastamaan, jotta he jaksaisivat paremmin töissä.
Työntekijöiden liikunta- ja kulttuuriharrastuksia tuetaan työnantajan toimesta (esimerkiksi ePassi).
Miksi käydä töissä enempää kuin on pakko?
Seppänen käyttää paljon sivuja pohtiakseen sitä, miksi ihminen suostuu käymään töissä enempää kuin on pakko.
Jos työntekijä voisi saada tarpeeksi rahaa säälliseen vuokra-asuntoon ja ravitsevaan ruokaan jo neljän tunnin työpäivän aikana, miksi hän suostuu olemaan töissä 8 tuntia (plus ylityöt)?
Miksi ihanteena on ennemminkin 80 tunnin työviikko kuin 4 tunnin työviikko?
Syyt työntekoon (myös liialliseen sellaiseen) voidaan Seppäsen mukaan jakaa neljään luokkaan:
- Tarve eli välttämättömyys (siis hyvinvoinnin kannalta välttämättömien perustarpeiden tyydyttäminen)
- Moraali
- Kulutus
- Itsetehostus
Toki syyt voivat olla (ja usein ovatkin) osittain päällekkäisiä.
Ruoan ostaminen ei ole vain perustarpeiden tyydyttämistä, sillä se on myös kuluttamista. Jos yrittää päteä ostamallaan ruoalla, kyse on myös itsetehostuksesta.
Protestanttinen etiikka johtaa kuluttamiseen ja liialliseen työntekoon
Max Weberin protestanttista etiikkaa koskevasta teoriasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta yritän typistää Weberin teorian ja Seppäsen siitä tekemän tulkinnan muutamiin virkkeisiin.
Protestanttinen etiikka ei tarkoita pelkkää velvollisuudentunnetta eli sitä, että kaikkien pitää tehdä töitä ollakseen kunniallisia kansalaisia.
Siinä on kyse myös siitä, että ahkeralla työnteolla voidaan saavuttaa vaurauden ja menestyksen näkyviä merkkejä, kuten merkkilaukkuja tai hienoja autoja.
Omaa ahkeruutta on syytä korostaa, jotta muutkin huomaisivat poikkeuksellisen voimakkaan sitoutumisen yhteiskunnan ihanteisiin.
Menestyksen merkkien uskottiin viittaavan myös siihen, että työmyyrällä olisi Jumalan silmissä erityinen asema, kenties jopa varma taivaspaikka.
Tämä uskonnollinen ydin on heikentynyt ja osin kadonnut, mutta rikkautta ja vaurauden näkyviä merkkejä tavoitellaan edelleen.
Jotta voisimme näyttää kunniallisilta kansalaisilta, on meidän matkustettava ja shoppailtava sinänsä tarpeettomia asioita.
Esimerkiksi älypuhelimiin liittyvä turhamaisuus on sosiaalisesti hyväksyttävä ominaisuus, kun taas voimakkaan erilaiset kulutustottumukset (kuten asuminen ekoyhteisössä) voivat herättää levottomuutta kanssaihmisissä.
Jotta kuluttaminen vertailukelpoisiin statussymboleihin olisi mahdollista, on tehtävä aina vain enemmän työtä.
Tästä pääsemmekin Seppäsen seuraavaan väittämään.
Kulutan voidakseni käydä töissä?
Seppänen ei tyydy sanomaan, että käymme töissä kuluttaaksemme.
Hän uskoo, että kulutamme voidaksemme käydä töissä.
Töissä ansaittua rahaa ei ole pakko kuluttaa.
Jos kuitenkin päättää kuluttaa rahat, rahan kokonaismäärä hupenee, mikä aiheuttaa ahdistavan tunteen puutteesta.
Puutteen korjaamiseksi pitää käydä töissä, koska esimerkiksi varastaminen ei olisi yhteiskunnallisesti hyväksytty tapa saada lisää rahaa.
Näin ollen työnteko on kulutuksen seuraus.
Kulutus johtaa työntekoon jopa todennäköisemmin kuin työnteko kulutukseen.
Kulutus on siis ensisijaista työntekoon nähden.
Vapaa-ajan päätarkoitus on kuluttaminen
Markkinoille on vain edullista, että tärkeimmäksi vapaa-ajan harrastukseksi on tullut kulutus.
(Tästä samasta asiasta kirjoittaa myös Marketta Horn kirjassaan Ekoeroottinen vallankumous.)
Kuluttamista on myös ostotapahtumaan valmistautuminen (kuten mainosten selaaminen tai myytävien tavaroiden hiplaaminen).
Sinänsä tarpeettoman tavaran hankkiminen vahvistaa kuluttajan sitoutumista työntekoon, sillä ostotapahtuma vähentää käytettävissä olevia varoja, ja – kuten edellä todetaan – kassavaje pitää täyttää työnteolla.
Työ määrittää sen, keitä olemme
Perheen, kyläyhteisön ja uskonnon vaikutuksen heikkeneminen on saanut aikaan sen, että työ on alkanut määrittää yhä enemmän identiteettiämme.
Sen lisäksi, että työ vaikuttaa identiteetin muodostukseen, siitä on tullut myös tärkeä (ellei tärkein) tapa jäsentää elämää ja ”toteuttaa itseä”.
Jos itsensä toteuttaminen tarkoittaa toimintaa, jolla sen hetkinen minäkuva yritetään muuttaa enemmän omaa, ihanteellista minäkuvaa vastaavaksi, on kyseessä tuhoon tuomittu hanke.
Hanke voi olla yhtä tuomittu kuin se, että etsii työpaikkaa, missä voi olla luova.
Luova prosessi tuottaa jotain uutta ja ennalta arvaamatonta.
Siivoojaa, rakennustyöntekijää tai koulun keittäjää ei palkata tekemään jotain arvaamatonta ja odottamatonta.
Jopa mainostajien, valokuvaajien ja kirjailijoiden on oltava olematta liian luovia.
Heidän on tuotettava sitä, mitä heidän odotetaan tuottavan.
Luovuuden mahdottomuus voi aiheuttaa ammatillisen kriisin tai jopa oman minäkuvan murskaantumisen.
Monen ihmisen identiteettiin vaikuttaa se, kuinka paljon hän tienaa netissä, toimistossa tai esimerkiksi virastossa.
Tulospalkka on yksi tapa päästä vaikuttamaan oman tilipussin kokoon.
Seppäsen mielestä tulospalkkaus palvelee vain työnantajan etua.
Se kertoo, että työnantajalla olisi varaa maksaa enemmänkin, mutta tämä on päättänyt siirtää osan yrittäjäriskistä työntekijän harteille.
Työntekijä ajattelee usein vain sitä, ettei jo saavutettu palkka- tai elintaso romahda.
Bonuksien tavoittelu tekee työntekijästä entistä sitoutuneemman omaan työhönsä ja sen tulokseen, vaikka se tarkoittaisi 4 päivän työviikosta luopumista tai jopa palkattomia ylitöitä.
Lopuksi: Laiskuus on voimavara
Lääkärinä Juhani Seppänen vaikuttaa olevan erityisen huolissaan suomalaisten työssä jaksamisesta.
Ylityöt ja liian suuriksi koetut vaatimukset voivat johtaa vakaviin fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin.
Seppäsen mielestä laiskuus on hyve ja ihmistä suojaava ominaisuus.
Jo kirjan takakannessa lukee, että:
”Jos työnteko keksittäisiin tänään, se todennäköisesti kiellettäisiin terveydelle haitallisena”.
Seppänen suhtautuu työhön ”epäluuloisesti” ja siksi tämä kirja saattaa muuttaa elämäsi järjestämällä arvosi ”häpeämättömän moraalittomasti” uudelleen.
Koska keskeisin työmotivaatiota ylläpitävä voima on kulutus- ja tulotason räikeä ristiriita, lähtee muutos oman kulutuskäyttäytymisen uudelleenarvioinnista ja terveen laiskuuden vaalimisesta.
Seppänen muistuttaa, että burnout, verenpainetaudit ja esimerkiksi hiirikäsi ovat leimallisesti ahkerien ihmisten sairauksia.
Laiskoilla on ani harvoin ylirasitusta tai työperäisiä sairauksia.
Näin ollen laiskuus on työkykyä ylläpitävää toimintaa.
Lisäksi laiskat saavat aikaan vähemmän pahaa kuin ahkerat.
Toki he saavat aikaan myös vähemmän hyvää, mutta kumpi on parempi: tekemättä jäänyt paha vai sellainen hyvä, mitä kukaan ei kaivannutkaan?
Lue myös:
