Tee itse ja säästä – Milloin se kannattaa? 15 esimerkkiä

tein itse ja säästin

Aina ei kannata tehdä itse ja säästää, sillä itse tekeminen voi olla aikaa vievää tai jopa vaarallista.

Lisäksi: joskus pelkät raaka-aineet maksavat enemmän kuin tuotteen ostaminen valmiina.

Toisinaan kannattaa ehdottomasti tehdä itse – etenkin, jos työn ulkoistaminen maksaisi melkoisesti. Mitä enemmän voi säästää, sitä enemmän kannattaa käyttää omaa aikaa ja nähdä vaivaa.

Tässä muutamia esimerkkejä elävästä elämästä eli asioita, joita kannattaa tehdä itse ja asioita, joita ei kannata tehdä omin päin.

Jokaisen esimerkin lopussa pohdin sitä, kannattaako kyseinen homma tehdä itse, vai onko se parempi teettää ammattilaisilla.

1. Tee itse sähkö- ja putkityöt

Monet remontit nostavat asunnon arvoa. Samalla ne voivat suojata rakenteita kosteudelta ja kosteusvaurioilta.

Jos nikkarointi sujuu suorastaan luonnostaan ja pystyt jopa nauttimaan pensselöinnistä, ei muuta kuin hihat heilumaan.

Voisit kuitenkin vähentää vakituisen asuntosi, kesämökkisi ja sijoitusasuntosi remontit verotuksessa.

Kannattaa siis punnita omaa ammattitaitoaan ja oman aikansa arvoa huolella, ennen kuin tekee remontit itse.

Huomaathan, että sähkötyöt ja putkityöt tulee aina teettää ammattilaisella.

Omin päin ei saa asentaa edes astianpesukonetta, hellaa tai kiuasta.

Jos jotain menee pieleen, voit jäädä ilman vakuutuskorvauksia.

Lopputulos: Taitavakäsinen voi säästää rahaa maalaamalla ja nikkaroimalla itse, mutta sähkö- ja putkityöt pitää ehdottomasti teettää ammattilaisilla.

2. Tee arkiruoka ja työeväät itse

Säästä ruokakuluissa tekemällä ruokasi ja työevääsi itse.

Kilpailuta ruokakauppasi ja osta hävikkiruokaa, niin saavutat ihan maksimaaliset säästöt.

Kun teet ison määrän ruokaa kerralla, selviät monta päivää kokkaamatta.

Kiertävän ruokalistan ansiosta tiedät aina, mitä tänään syötäisiin. Kun suunnittelet jonkun asian (kuten ruoka- ja ostoslistat) kerralla oikein huolella, minimoit asiaan liittyvän aivotyön vuosien ajaksi!

Lopputulos: Voit säästää paljon rahaa tekemällä itse arkiruoat ja työeväät. Ajan säästämiseksi tee iso määrä ruokaa kerralla ja hyödynnä pakastinta.

3. Käy kaupassa itse

Miksi maksaa siitä, että joku kerää ostoksesi valmiiksi?

Prismassa tällainen palvelu voi maksaa esimerkiksi 8 € per kerta.

Jos selviäisit kaupasta normaalisti ulos vartissa, maksaisit kauppakassi-palvelulle 8 € korkeintaan 15 minuutin ajansäästöstä. Onko vartti oikeasti 8 euron arvoinen?

Jos kuitenkin käytit vartin tuotteiden valitsemiseen verkkokaupassa, tulisit vain haaskanneeksi 8 euroa!

Ostoskassin toimittaminen Prismasta kotiin asti voi maksaa noin 10-19 euroa.

Jos sinulla on puolen tunnin ajomatka lähimpään Prismaan, saat 19 eurolla korkeintaan 75 minuuttia omaa aikaa (60 minuuttia ajamista ja vartti ostosten valitsemista).

Säästäisit toki myös bensat. Muutaman euron säästö polttoainekuluissa tekisi ostosten tilaamisesta kotiin heti kannattavampaa.

Kustannus- ja ympäristösyistä kannattaa välttää seuraavia elintarvikkeita, kun valitsee ruokakoriinsa ostoksia:

  • Valmiiksi kuoritut hedelmät&vihannekset ja valmiiksi viipaloidut juustot
  • Valmiiksi pullotettu vesi
  • Lisää vain vesi -pakkaukset

Lopputulos: Harkitse tarkkaan, säästätkö kauppakassipalveluilla ihan oikeasti rahaa tai aikaa. Hermojen säästyminen on rahansäästöä todennäköisempää – ainakin lapsiperheessä.

4. Hoida vaivasi itse

Suolaa virtsatietulehdukseen ja hunajaa haavoille?

Voit laittaa monet vaivat kuntoon kotikonstein, mutta lääkärille menemistä ei kannata suotta lykätä.

Jos vaivasi huolettaa edes hieman, soita terveysasemalle ja anna ammattilaisten tehdä hoidontarpeen arvioiminen.

Julkinen terveydenhuolto on loppujen lopuksi erittäin hyvällä tolalla Suomessa, joten yksityisille terveysasemille ei kannata maksaa moninkertaisia hintoja samasta palvelusta.

Myös hammasvaivat voivat tulla maksamaan lopulta tuhansia ja taas tuhansia euroja.

Käy siis ajoissa lähimmällä hammasasemalla.

Lopputulos: Terveyden- ja hampaidenhoidosta tinkiminen on väärästä paikasta tinkimistä. Ota yhteyttä julkiselle terveysasemalle sekä akuuteissa vaivoissa että säännöllisten tarkastusten tiimoilta.

5. Kasvata itse ruokasi

Ruoan kasvattamisen kannattavuus riippuu monesta asiasta.

Kotitarveviljelyn kannattavuus riippuu esimerkiksi kasvillisuusvyöhykkeestä, maaperän laadusta ja käytettävissä olevista resursseista.

Jos aloitat tyhjästä ja joudut ostamaan kaikki tarvikkeet itse, voi ensimmäisen vuoden tomaattikilon hinta olla 119,95 € (kuten minun tapauksessani)…

Sama kanalan kanssa.

Kotikanalan perustaminen ei ole ihan ilmaista lystiä.

Ensimmäisenä vuonna munan hinta voi olla vaikka 6,50 € – siis kappaleelta. Tämäkin esimerkki on elävästä elämästä (omastani, ikävä kyllä).

Entä hunajakilo?

Ensimmäisenä vuonna hunajakilo voi maksaa jopa 34 euroa, sillä mehiläistarhauksen aloittaminen maksaa paljon.

Jep, tuokin laskelma pohjautuu omiin kokemuksiini.

Jos sinulla on aikaa, voit kasvaa yrttejä, perunoita, raparperia ja muita vihanneksia, mitkä eivät kaipaa hintavaa kasvihuonetta.

Sadevesi on ilmaista kasteluvettä, istutusalustana voit käyttää kompostimultaa ja kasvimaan voi lannoittaa omalla virtsallaan.

Huomaathan sen, että ajallasi on arvoa. Kannattaako kykkiä tunti perunamaalla (perunan hinta kaupassa noin 0,70 €/kilo), jos töitä tekemällä voisit saada 15-30 €/tunti?

Entä kannattaako käyttää neljä tuntia marjametsässä ja pari tuntia perkaamassa, jos kaupasta voi ostaa pakastealtaasta valmiiksi perattua mustikkaa alle kympillä kilo?

Kun ostat mustikkaa vain tarpeen mukaan, et tarvitse edes isoa arkkupakastinta, mikä vie kallista energiaa.

Lopputulos: Ruoan kasvattaminen itse ja metsästäminen/keräileminen vievät aikaa ja energiaa, mutta voivat olla hyväksi fyysiselle sekä psyykkiselle hyvinvoinnillesi. Tarvitset myös erilaisia välineitä ja kemikaaleja. Taloudellisessa mielessä on useimmiten kannattavampaa ostaa marjat, kananmunat, hunajapurkit, muikut ja perunat.

6. Ilmoita kissasi itse rekisteriin

Tässä pieni mutta havainnollistava esimerkki siitä, miten voit joutua maksamaan palvelusta, minkä voisit samalla vaivalla hoitaa itse.

Kissa kannattaa siruttaa, koska siten se osataan tarvittaessa palauttaa oikealle omistajalleen.

Voit ilmoittaa kissasi sirun tiedot ja yhteystietosi ilmaiseksi Kissaliiton rekisteriin osoitteessa kissaliitto.fi.

Voit myös nähdä saman vaivan antamalla samat tiedot osoitteessa turvasiru.fi. Käyttämällä tätä palvelua pääset samalla eroon ylimääräisestä kaksikymppisestäsi.

Järkevää?

Ei minun mielestäni.

Lopputulos: Tarkasta aina, voitko hoitaa asiasi itse, vaikka sinulle yritetään myydä maksullista palvelua.

7. Kilpailuta vakuutukset itse

Jos mietit, miten kilpailuttaa vakuutukset, tässä on sinulle kaksi vinkkiä.

Voit kilpailuttaa vakuutuksesi itse pyytämällä tarjouksen mahdollisimman monelta vakuutusyhtiöltä.

Varaa hieman aikaa tähän työhön. Jos sinulla on vakuutettavana koti, auto ja mökki, selviät alle tunnissa – ei paha.

Vakuutusten hintojen vertailu voi säästää sinulta satoja euroja vuodessa.

Jos teet työn itse, saat pitää säästöt itse.

Jos annat esimerkiksi Vakuuttava-palvelun kilpailuttaa vakuutukset puolestasi, joudut jakamaan ensimmäisen vuoden säästöt Vakuuttavan kanssa.

Vakuuttava tahtoo nimittäin 50 % ensimmäisen vuoden vakuutusmaksujen säästöistä korvauksekseen…

Mikäs siinä, säästät aikaa ja vaivaa, ja maksat joka tapauksessa vähemmän kuin ennen.

Lopputulos: Tarkasta aina, voitko hoitaa asiasi itse, vaikka sinulle yritetään myydä maksullista palvelua. Joskus saat säästettyä aikaa ja vaivaa valitsemalla maksullisen palvelun, joskus et.

8. Tarkasta luottotiedot ilmaiseksi

Noin 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä, ja siitä eroon pääseminen voi viedä 2 vuotta tai enemmän.

Jos luet sinulle saapuvan postin, ei sinulla voi olla tietämättäsi maksuhäiriömerkintää.

Voit kuitenkin tarkastaa tilanteesi ilmaiseksi Suomen Asiakastiedon ja Bisnoden sivuilta.

Voit tarkastaa luottotiedot ilmaiseksi kerran vuodessa.

Tarkasta molempien toimijoiden rekisterit, koska joskus velka näkyy vain toisessa rekisterissä.

Jos sinulla on maksuhäiriömerkintä, saatat miettiä, koska se poistuu. Riippuu tapauksesta, mutta yleensä luottotiedot puhdistuvat kuukauden kuluttua velan maksamisesta.

Voit myös maksaa omien luottotietojesi tarkastamisesta useille eri palveluille. Niistä löytyy useita esimerkkejä.

Lopputulos: Tarkasta aina, voitko hoitaa asiasi itse, vaikka sinulle yritetään myydä maksullista palvelua. Todennäköisesti säästät aikaa JA rahaa tekemällä itse.

9. Suojaa itsesi identtiteettivarkauksilta

Voit suojata itsesi identiteettivarkauksilta mm. seuraavilla ilmaisilla tavoilla:

  1. Tilaa laskut sähköisessä muodossa (esim. Mobify-palveluun: se on ilmainen sovellus, mikä maksaa sinulle 0,3 % bonusta jokaisen laskun loppusummasta)
  2. Paperilaskut ja muut arkaluontoiset asiakirjat kannattaa polttaa tai silputa
  3. Käytä joka palvelussa eri salasanaa, ja vaihda niitä usein
  4. Älä jaa mitään arkaluontoisia tietoja netissä (kerro myös lapsille netin vaaroista)
  5. Tee verkko-ostoksia vain TLS-suojatuilla, luotettavilla sivustoilla
  6. Kirjaudu ulos verkkopankista ja tyhjennä historia, jos käytit verkkopankkia esimerkiksi kirjaston tietokoneella
  7. Tee tarvittaessa tietojenluovutuskielto Digi- ja väestötietovirastolle – silloin vain viranomaiset saavat tietosi käsiinsä
  8. Tarkista tilitapahtumasi usein ja selvitä mahdolliset epäselvyydet
JOS joudut identiteettivarkauden uhriksi tai kadotat henkilöpaperisi/lompakkosi, toimi näin:
  1. Tee rikosilmoitus Poliisille
  2. Tee osoitteenmuutoskielto Postille, jottei nimissäsi tilata tavaraa uuteen osoitteeseen
  3. Tee rekisteröintikielto PRH:lle, jottei sinua merkitä esim. jonkin yrityksen yhtiömieheksi
  4. Hanki omaehtoinen luottokielto sekä Bisnodelta että Suomen Asiakastiedolta (yht. noin 20 €/vuosi; estää nimissäsi otettavat pikavipit ja osamaksusopimukset)
  5. Ota yhteyttä pankkiin ja sulje korttisi
  6. Katosiko puhelin? Sulje liittymä ottamalla yhteyttä operaattoriisi

Kaikki edellä mainitut palvelut luottokieltoa lukuunottamatta ovat ilmaisia, ja saat ilmaista neuvontaa joka käänteessä.

Voit tietenkin hankkia identiteettivarkausvakuutuksen Fortumilta tai MySafetyltä (hinta artikkelin kirjoitushetkellä 118,80 €/v).

Tätä huimaa maksua vastaan voit saada neuvontaa MySafetyltä. Tietyin ehdoin voit saada vakuutuksesta korvauksia 20 000 €. Myös itse hankkimasi omaehtoisen luottokiellon hinta voidaan maksaa tästä vakuutuksesta.

Vakuutuksesta ei korvata tulonmenetyksiä tai taloudellisia menetyksiä, mikäli vakuutettu on maksanut ID-varkauden seurauksena saamansa maksuvaatimukset ilman, että MySafety on voinut riitauttaa niitä.

Vakuutus ei korvaa niitäkään vahinkoja, jotka ilmenevät 12 kuukauden kuluttua.

Identiteettivarkaushan voi vaikuttaa uhrin elämään vuosikymmenien ajan, joten tämä vakuutus vaikuttaisi olevan yhtä tyhjän kanssa.

Huomaa myös MySafetyn muut hämmentävät vaihtoehdot:

  • Vakuutus nettivihaa vastaan 5,90/kk
  • Ylimääräinen kotivakuutus tavallisen kotivakuutuksen täydennykseksi 12,90 €/kk
  • Korttivakuutus luottokortin väärinkäytöksiä vastaan 9,90 €/kk

Sähköyhtiö Fortum tarjoaa puolestaan identiteettivarkausvakuutusta hintaan 94,80 € per vuosi.

Saat Fortumilta hälytyksen, jos tietojasi esiintyy epäilyttävissä paikoissa (aivan kuten MySafetyltäkin).

Fortumin asiantuntijat ovat valmiita tekemään joitain ilmoituksia puolestasi, mutta mitään korvausta on turha odottaa.

Saat siis apua maksua vastaan, vaikka muualta saisit sitä ilmaiseksi.

Vakuutuksia myydään pelolla.

Älä lankea tähän ansaan, vaan pohdi vakuutusten tarpeellisuutta huolellisesti.

Vakuutuksen ottaminen on loppujen lopuksi vedonlyöntiä: vakuutusyhtiö lyö vetoa sen puolesta, ettei mitään tapahdu; sinä sen puolesta, että joudut vaikeuksiin.

Jos mitään ei tapahdu, menetät rahasi.

Paitsi identiteettiturvavakuutuksia, myös lainaturvavakuutuksia kannattaa arvioida kriittisesti.

Voit joutua maksamaan rahoituslaitokselle 30 €/kk, jotta saisit pieniä vakuutuskorvauksia mahdollisen työttömyyden tai sairausloman alkaessa.

Jos et jää työttömäksi, olet maksanut 10 vuoden laina-aikana 3600 € ei-mistään.

Laita 30 €/kk enemmin vaikka säästötilille, niin voit käyttää sen lainanlyhennyksiin, keittiöremonttiin tai ihan mihin tahansa.

Lopputulos: Tarkasta aina, voitko hoitaa asiasi itse ja ilmaiseksi, vaikka sinulle yritetään myydä maksullista palvelua. Vakuutuksesta ei ehkä ole muuta hyötyä kuin mielenrauha, ja sekin voi olla perusteeton.

10. Tee itse polttopuusi

Jos sinulla on metsää, saat ilmaisia polttopuita – vai saatko?

Huomioi ”ilmaisen” polttopuun hinnan laskemisessa:

  • Moottorisahan hankintahinta (+ moottorisahan ketjut, öljyt, polttoaineet, huollot…)
  • Klapikoneen hankintahinta (+ sen käyttämä energia ja varastotilan määrä)
  • Mahdollisen traktorin/peräkärryn hankintahinta (+ polttoainekulut ja huollot)
  • Puiden kaatamiseen, karmisimiseen ja halkomiseen käytetty aika (minkä olisit voinut käyttää palkkatöihin tai palkkatöistä palautumiseen)

Lopputulos voi olla se, että pienet määrät puita kannattaa ostaa (esim. hinnalla 55 €/heittokuutio).

Entä kaadattaisinko pihan puut metsurilla?

Jos laho puu meinaa kaatua puun päälle, ota yhteyttä metsuriin, joka osaa kaataa puun johonkin muuhun suuntaan.

Tarkasta kuitenkin ensin, saatko ilmaisen puunkaadon Väylävirastolta.

Jos puu kaatuisi junaradalle, voi siitä koitua satojen tuhansien eurojen lasku, ja tämä välttämiseksi Väylävirasto hoitaa mielellään ongelmapuiden kaatamiset.

Voit saada ongelmapuiden kaatamisen ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi myös paikalliselta sähköverkkoyhtiöltä.

Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Sähkö pyytää vain 10 €/puu sähkölinjojen lähellä sijaitsevien puiden kaatamisesta.

Muistathan senkin, että yksityistien ylläpidolle tai korjaukselle voi hakea avustuksia Ely-keskukselta.

Väylävirastonkin voi tietyissä tilanteissa velvoittaa osallistumaan tien kunnossapitoon, tarvitseehan se huoltoteitä radan varteen.

Lopputulos: Polttopuiden ostaminen voi tulla edullisemmaksi kuin polttopuiden tekeminen itse. Kaadata ongelmapuut turvallisuussyistä ammattilaisilla, ja (jos mahdollista) jonkun muun laskuun.

11. Tee itse vaatteesi

Kankaat, napit, vetoketjut ja langat ovat todella kalliita kaupasta ostettuna.

Uusi ompelukone maksaa vähintään 100 €.

Vaatteet saa paljon halvemmalla kirpputorilta.

Jos satut pitämään ompelusta, pidä silmällä myös kankaita ja muita ompelutarvikkeita. Näin saat tehtyä persoonallisia vaatteita mahdollisimman edullisesti, mutta aikaa kuluu tietenkin roppakaupalla.

Opettele kuitenkin korjausompelu, jotta et joudu heittämään vaatetta pois, jos nappi irtoaa tai kissa kynsäisee siihen reiän. Mikäli veisit vaatteen ompelijalle, korjaus voisi maksaa enemmän kuin uusi vaatekappale.

Lopputulos: Vaatteet kannattaa ostaa kirpputorilta, sillä kankaat ja muut materiaalit ovat kalliita. Opettele kuitenkin korjausompelun perusteet.

12. Huolla itse autosi

Ainakin seuraavat auton huollot kannattaa opetella tekemään itse:

  • Auton pesu itsepesuhallissa
  • Öljyn vaihto tee se itse -montussa
  • Auton renkaiden vaihto itse
  • Nesteiden tarkistus ja lisäys, sulkien vaihto, polttimoiden vaihto

Nämä ovat helppoja vastauksia siihen, miten säästää auton kuluissa.

Jätä kuitenkin auton korjaukset ammattilaisille, ellet satu olemaan itse mekaanikko.

Näin voit olla varma siitä, että auto kiihtyy, hidastaa ja kääntyy odotetulla tavalla.

Lopputulos: Auton pienet huollot on taloudellisinta tehdä itse. Osa huoltotoimenpiteistä vaatii asiamukaisesti varustettua tilaa. Jos tälläista ei ole lähistöllä, kannattaa auto viedä huoltamolle.

13. Suunnittele itse ruokavaliosi, hääsi ja treeniohjelmasi

Voit ulkoistaa melkein kaiken, kuten:

  • Viikon ruokien suunnittelemisen
  • Häiden suunnittelemisen
  • Treeniohjelman suunnittelemisen

Jos olet valmis maksamaan siitä, että joku kertoo sinulle mitä sinun tulee syödä ja montako askelkyykkyä päivän aikana tulee tehdä, mikäs siinä.

Voit myös harjoitella itseksesi ja täysin ilmaiseksi.

Hääsuunnittelija voi toki vähentää häästressisi määrää.

Hääsuunnittelijan palveluiden hinta alkaa kuitenkin 200 eurosta. Ehkä voit valita sopivan menun pitopalvelun listasta ja kivoimmat kukkalaitteet katalogista ihan omin päin?

Lopputulos: Jos et halua tehdä päätöksiä tai haluat jonkun valvomaan sitä, että pysyt päätöksissäsi, voit maksaa siitä alan ammattilaiselle. Kustannussyistä kannattaa kuitenkin suunnitella itse elämänsä ja tekemisensä.

14. Etsi itse seuraava asuntosi

Voit seurata itse myytävät asunnot -ilmoituksia itse.

Tätä helpottaaksesi voit asettaa itsellesi hakuvahdin.

Kun sopiva kohde löytyy, soita myyjälle tai kiinteistövälittäjälle.

Asunnon myyminen ilman kiinteistövälittäjää on työlästä, joten moni käyttää välittäjän palveluksia. (Silloin myyjä maksaa välityspalkkion.)

Vaihtoehto asuntoilmoitusten selaamiselle on ostotoimeksiannon.

Se tarkoittaa sitä, että pyydät kiinteistövälittäjää etsimään sinulle sopivan asunnon. Tälloin sinä maksat kiinteistövälittäjän välityspalkkion.

Mikäs hyöty tästä on?

Se, että kokeneella ja ammattitaitoisella välittäjällä on hyvät verkostot.

Hän tietää asunnot, mitkä ovat vasta tulossa myyntiin.

Lisäksi: epävarmaa myyjää voi houkutella tilaisuus saada asunto kaupaksi ilman julkisia esittelyjä ja välityspalkkioita.

Lopputulos: Jos etsit tusina-asuntoa, selaa Etuovea kuten ennenkin. Jos kiikarissasi on jotain erikoisempaa, harkitse ostotoimeksiantoa.

15. Kouluta itse koirasi

Voit kouluttaa, hieroa, trimmata ja lenkittää koirasi itse.

Jos aikasi, tietotaitosi tai esimerkiksi terveydentilasi on esteenä, hanki apua koiran hoitoon.

Koiran kynsien leikkaus saattaa sujua koirasalongissa paljon stressittömämmin kuin kotona.

Esimerkiksi 4H-yhdistyksen kautta voi saada lenkitysapua pientä korvausta vastaan.

Entä koirakoulu?

Muista, ettei ”koirakuiskaaja” tee ihmeitä. Koirakouluissa koulutettavana on yleensä omistaja, ei koira.

Jos olet hyvä oppilas, on elämä mustin kanssa jatkossa paljon helpompaa.

Muutaman kympin tai edes satasen kurssi on pieni hinta siitä, että ohitukset, luoksetulot ja yksinolot sujuvat paremmin seuraavat 10–15 vuotta.

Lopputulos: Koirakoulu ei ole hukkaan heitettyä rahaa. Varsinkin ensimmäisen koiran kanssa kannattaa käydä koira(nomistaja)koulussa.

Yhteenveto: Tee itse ja säästä… vai kuinkas se meni?

test alt text

On paljon muitakin esimerkkejä asioista, joiden tekeminen itse säästää rahaa – ja asioista, joiden itse tekeminen voi olla jopa hengenvaarallista.

Tässä pieni yhteenveto tänään tarkastelluista asioista, mitkä (maallikonkin) kannattaa tehdä itse:

Näitä asioita (etenkään maallikon!) ei kannata tehdä itse:

  • Sähkötyöt
  • Putkiasennukset
  • Lähellä taloa sijaitsevan puun kaataminen

Jos tavoitteesi on elää ilman rahaa, voit lukaista seuraavaksi äärimmäiset säästövinkit.

Tuon artikkelin pihistelyvinkit kertovat siitä, mitä kaikkea voi tehdä itse ja hankkia ilmaiseksi, jos aikaa on käytettävissä yllin kyllin – eikä turvallisuudenkaan kanssa ole niin justiinsa.

Lue lisää aiheeseen liittyvää: